Hyvää joulua!

Hyvää joulua kaikille Au Pair Spiritin lukijoille! Oon nyt kotona Helsingissä viettämässä joululomaa perheen ja kavereiden kanssa ja on kyllä kiva olla Suomessa, vaikka nuo lumikasat ja pakkanen ja bussien puolen tunnin vuorovälit ja (kunnollisen) metron puuttuminen vähän hajottaakin. On täällä kuitenkin joulufiilistä eri tavalla kuin sateisessa Lontoossa, siellä on kuulemma ollut tosi kurja sää nyt ja lontoolaiskaverit kadehtivat meidän puolen metrin lumikinoksia. Ja on ihanaa voida vaihtaa kuulumisia kaikkien kanssa, ja syödä suomalaista jouluruokaa.

Uusin koristelisäys joulukuuseen...

Odotan Lontooseen paluuta, tavallaan, koska siellä odottaa taas niin monet jännät asiat, mutta oon myös tyytyväinen että saan nyt olla lomalla Suomessa ja nähdä tuttuja ihania ihmisiä täällä. Kun syyskuussa lähdin Lontooseen, en ollut varma tulisinko jouluksi kotiin (tai on Lontookin nyt koti), mutta onneksi päätin tulla Suomeen. Oli mulla ikävä kaikkea mitä mulla täällä on - lautapelien pelaaminen onnistuu paremmin kun voi olla oikeasti paikalla eikä vain Skypessä.

 

En tiedä, saanko aikaiseksi postata enempää ennen Lontooseen paluuta (4.1. siellä asustaville tiedoksi!), mutta fiilistä olisi ja uusi kamerakin löytyy vihdoinkin joten sitä pitäisi päästä kokeilemaan, jos vain ulkona tarkenee kuvata. Joka tapauksessa, iso kiitos kaikille jotka ovat tätä blogia seurailleet ja jaksaneet kommentoida, olette ihania :) Ensi vuonna viimeistään seikkailu jatkuu! Viettäkää mukava loppujoulu ja uusi vuosi.

x Aino

Turisteilua med I

Huh, kiirettä on pitänyt eikä tämä tästä vähemmän kiireiseksi ole muuttumassa. Ensi viikon keskiviikkona lähtee lentsikka Suomeen ja vie mut kahdeksi viikoksi joululomalle sinne lumeen (en tiedä miten selviän o.o). Tuntuu että aika on loppumassa kesken, niin paljon kaikkea mitä pitäisi tehdä!

Suomi-kaveri I oli täällä viikonvaihteessa käymässä ja koska I ei ollut aikaisemmin ollut Lontoossa, turisteiltiin aika intensiivisesti ympäriinsä nuo viisi päivää. Hostmummy oli ihana ja antoi mulle käytännössä vapaata siksi ajaksi kun kamu oli täällä, ja juoksinkin sitten kaupungilla aamusta iltaan.

Ekana päivänä tehtiin turistikävely Buckinghamin palatsilta Tower Bridgelle, eikä todellakaan mitään suorinta reittiä, joten urheiltua ainakin tuli! Sää on täällä ollut tosi tuulinen ja sen takia aika kylmä, vaikkei lämpötila olekaan nollan alapuolella päivisin oikein viihtynyt. (Keskimmäinen hostlapsi kertoi yhtenä päivänä ihan innoissaan, että koulun bussipysäkillä oli ollut vähän loskaa ja kaikki oli sitten leikkineet siinä. Oi nam.)


Pelottava, nälkäinen orava St James Parkissa. Siellä oli myös pelikaaneja! Blogini ainoan laadukkaan kuvan otti I.

Jalkojen väsyessä iloittiin Lontoon julkisesta liikenteestä ja ajeltiin busseilla (numero 19 on hieno) ja DLR-automaattijunalla (Canary Wharf oli nätti iltavalaistuksessa junan etupenkistä katsottuna vaikken muuten siitä tykkääkään). Syötiin fish&chipsejä, pyörittiin China Townissa, ja joulufiilistä nostatettiin, ei kovin onnistuneesti mutta kuitenkin, Winter Wonderlandissa.

Winter Wonderland -teemapuisto Hyde Parkissa. Kuva ei tee oikeutta sille ihmismäärälle mikä siellä oli.

Lauantai-iltana mentiin katsomaan American Idiot -musikaalia Hammersmith Apolloon. Liput ostettiin joskus vuosi sitten joten sitä saatiin odottaa pitkään, mutta oli se odotuksen arvoistakin! Kyseessä on siis Green Dayn American Idiot -levyyn perustuva musikaali, ja koska oon American Idiotia kuunnellut ahkerasti 12-vuotiaasta asti, oli aivan mahtavaa vihdoinkin nähdä sen musikaaliversio. Musikaali suuntaa tämän viikon jälkeen taas pois Lontoosta, mutta jos teillä on mahdollisuus joskus jossain se nähdä niin nähkää ihmeessä!

Pelottava sinivalas.

Myöskin Natural History Museum on nyt tullut tutuksi. Se oli ihan jännä, ja rakennuksena tosi hieno! (Mulla luonnollisesti on vain tärähtäneitä kuvia muovisista sinivalaista ja manaateista eikä siitä talosta itsestään.)

I lähti tiistaina takaisin lumikasaan Suomeen (oli kuitenkin kivaa, kun pystyi sanomaan "nähdään ensi viikolla" eikä "nähdään kolmen kuukauden päästä") ja mä otin pienet talviunet turistielämän uuvutamana. Viime yön vietin sitten H:n kanssa South Bankilla BFI IMAX -leffateatterissa - Britannian isoi valkokangas, vaatimattomasti - Taru Sormusten Herrasta -maratonissa. En tiedä mikä meitä riivasi kun sinne päätettiin lähteä, mutta olipahan kokemus sekin :D Sunnuntaina mennään katsomaan Hobittia, vaikka juuri nyt tuntuu siltä etten kestä enää yhtään sormusjuttuja.

Viisi päivää ja sitten oon taas Suomessa. Kamalaa miten nopeasti aika on mennyt. ( = Kamalaa, en oo ehtinyt ostaa kaikkia joululahjoja vielä.) Mutta kiva nähdä kavereita ja perhettä Suomessa ja viettää suomalainen joulu! :)

London Literary Lock-In

Taas viikonloppu takana ja toipuminen käynnissä. Mulla on ollut väsy ja F:lla paha olo ja sairaslomapäivä, joten ollaan maattu kotona ja pelattu Unoa ja katottu Disney Channelia. F teki mulle lounaan, joka koostui tomaattikeiton jämistä, sitä oli ehkä viidesosatölkki jäljellä. Sain sen kaveriksi teelusikan, "täs on sulle kääpiölusikka ni sen keiton syöminen kestää kauemmin". Aww :D Onneksi pakastimessa oli suomalaista ruisleipää kääpiökeiton seuraksi.

Väsy on ollut sen takia, että vietin la-su -yönä melkein 12 tuntia kirjakaupassa Wood Greenissä ja nukkuminen jäi puolen tunnin päikkäreihin kun aamulla tulin kotiin. Lontoon NaNo-porukka järjesti perinteisen koko yön kirjoitusmiitin Big Green Bookshopissa ja kun mun lauantai-illan babysittaus peruuntui niin sinnehän oli sitten pakko mennä. Meitä oli melkein 60 suunnitellun 30 sijaan, joten tuo pikkuinen kirjakauppa oli aivan täynnä ihmisiä ja läppäreitä ja kofeiinia. Kirjoitettiin, pelattiin kaikenlaisia pelejä, keitettiin teetä, kirjoitettiin lisää. Monet oli leiponeet kakkuja ja piirakoita yhteisiksi eväiksi, joten banoffee pieta ja brownieseja ja muuta terveellistä tuli mussutettua, minkä kirjoittamiselta ehti. Aamuseitsemältä ryömin ekalla metrolla kotiin aika pahasti tänä vuonna laiminlyöty NaNo-romaanini 7000 sanaa isommaksi kasvaneena.



© NaNoLondon

Kuvassa neljältä aamulla pelattu Scattergories-matsi (piti nimetä kaikenlaisia juttuja jotka alkaa tietyllä kirjaimella). Mulla huono hiuspäivä (juurikasvulle on kohta pakko tehdä jotain) ja hirveä väsymys, aivot ei enää oikein pystyny tähän nimeä M:llä alkavia vihanneksia englanniksi -juttuun. Mutta meidän tiimi voitti yhteispisteillä pelit ja sanasodan ja saatiin palkintoja! En oo varmaan ikinä ennen voittanut mitään, joten jee sillekin.

Marraskuun alussa mulla oli välillä ikävä Helsingin NaNo-piirejä (olivat muuten Maikkarin uutisissa yksi päivä!)  mutta tässä kuukauden edetessä oon täysin rakastunut lontoolais-Wrimoihin. Kaikki on tosi mukavia ja avuliaita ja haluaa esitellä mulle Lontoota ja brittikulttuuria, pelottavimmista lastenohjelmista parhaisiin pubeihin ja bussireitteihin. Viime viikolla kävin yhden nanottajan kanssa Emirates Air Line -köysirata-ajelulla, koska sen mielestä mun oli pakko saada kokea se. Ja oli kivaa, varsinkin kun oli ilta ja kaikki Docklandsin valot näkyi hienosti. Suosittelen :)

NaNoWriMo loppuu perjantaina ja sen jälkeen on vuorossa enää lopettajaispartyt. Tulee ikävä tuota porukkaa, vaikka monia tyyppejä tuun toivottavasti näkemään vielä marraskuun jälkeenkin. Sanamäärä näyttää Lock-Inin jälkeen hyvältä ja pääsen kyllä helpostikin siihen tavoittelemaani 30 000:een sanaan. Vaikka "voitto", se 50k, jää tällä kertaa saavuttamatta, tämä on silti ollut ehkä paras NaNo tähän mennessä.

Sunnuntaina jaksoin yllättävän hyvin puolen tunnin yöunilla, kävin ensin hostperheen kanssa jännässä automaattilelunäyttelyssä jossain Etelä-Lontoossa (mentiin autolla joten en oikein tiiä missä edes oltiin, mutta hieno oli) ja lounaalla järkyttävän hienossa islingtolaisravintolassa - ruoka oli superhyvää mutta olisin mielummin vain ryöminyt pöydän alle nukkumaan koko päiväksi. Myöhemmin suuntasin H:n kanssa pyörimään Oxford Streetille jouluvaloja ja, öö, jouluhaalareita katsomaan, sekä myöhemmin Sohoon ginger beerille ja syömään.

Anonyymit haalaritontut. Kumpikaan ei kyllä ostanut haalaria vaikka teki mieli :(

Ruokaa! Kasvisruokalautanen kahdelle, £8.

Bar Sohossa oli happy hour ja meillä meni melkein tunti ihmetellessä että mikä ihme on tuo kuittiin merkitty HH ja miksi meidän juomat oli puolet halvempia kuin pitäisi. Naamapalmuiltiin sitten toinen tunti kun tajuttiin, että olisikos happy hour. Ruokakin oli onneksi halpaa, joten jäätiin sinne myös syömään. Sain siinä sivussa myös uuden lempinimen, Frenchface, koska joku miekkonen tuli selittämään mulle että sen mielestä näytän ranskalaiselta. No, H on belgialainen joten olihan se jollain tasolla oikeassa...?

Loppuun taas pyyntö, että jos teillä on jotain juttuja joista haluaisitte että bloggaan, kertokaa. (Myös ne sukulaiset/perhetutut jotka lukee mun blogia, tiedän että ootte siellä!) Mun omasta päästä löytyy blogi-innotusta harvemmin kuin toivoisin, ja kun kuitenkin kirjoittelen tätä blogia paitsi itseäni, myös muita varten (ja Blogilistan mukaan "lukijoita viikossa" on melkein sata, mitä se sitten tarkoittaakin), niin olisi kiva kuulla mielipiteitä (:

 

Ja vielä superloppuun tää video, josta innostuin hirveästi tänä aamuna. Hieno! Myöskin paras kaverini on ensi viikolla (!!) tulossa tänne ja mennään katsomaan Green Day -musikaalia, joten muita bändejä en nyt suostu edes kuuntelemaan.

Canary Wharf

Eilen piti päästä kotoa pois siivoojan tieltä joten päätin toteuttaa suunnitelman, joka mulla on ollut pidemmän aikaa. Menin tutkimaan Canary Wharfia, ja otin jopa kameran mukaan, joten kuvapostausta pukkaa!

Canary Wharf on siis Isle of Dogsilla sijaitseva bisnes-/pankkikeskus, josta löytyy, no, niitä pankkeja, ja Britannian toiseksi korkein rakennus, 1 Canada Square. Muuta en siitä tiennyt, mutta jostain syystä halusin hirveästi mennä sinne - ajattelin kai että se olisi jonkinlainen Lontoon Manhattan. Meiltä menee onneksi bussi suoraan Canary Wharfin asemalle, joten hyppäsin kyytiin ja ajelin Hackneyn ja Tower Hamletsin läpi ja sain samalla sightseeingin paikoista, joihin ei muuten oikein tulisi mentyä. (Lue: olen snobi enkä uskalla mennä Itä-Lontooseen.) Bussit on täällä hirvittävän hitaita koska liikennettä on paljon ja bussipysäkkejä ihan oikeasti välillä 50 metrin välein, mutta maisemat on double deckerin kyydistä yleensä sen arvoisia.

Hackney Town Hall oli vastoin kaikkia odotuksia tosi hieno! Tykkään noista palmuista. 



En tiedä mikä idea mulla oli tässä kuvassa. Risteys Hackneyssa!

Canary Wharfiin päästäkseen piti mennä tuollaisen poliisivartion ohi. Muutenkin poliiseja oli Canary Wharfissa joka nurkalla.

1 Canada Square, Britannian entinen korkein rakennus.

Kanaali ja korkea talo

Pörssiuutisia

 Canary Wharf oli siitäkin omituinen paikka, että siellä oli tosi vähän liikennettä. Tuon pörssiuutistalon edessä oli risteys liikennevaloineen kaikkineen, mutta koko sinä aikana kun seisoskelin siinä kuvaamassa, ohi meni vain yksi yksinäinen taksi. Tuli mieleen sellainen lasten liikennekaupunki jotenkin. Ihmisiä siellä kyllä siis oli, mutta ei autoja.

Korkea talo taas. Nämä oli jotenkin masentavia.

Canary Wharf ja City of London on tarkoitukseltaan melko samanlaisia paikkoja käsittääkseni, molemmissa on pankkeja ja stressaantuneen näköisiä pukuihmisiä, mutta City on paljon kodikkaampi, koska siellä on sekä uusia että vanhoja taloja ja jotenkin enemmän fiilistä kuin noissa Canary Wharfin 2000-luvun alkupuolen lasitorneissa.



Sitten, siellä kaikkien talojen keskellä oli yhtäkkiä tuollainen pieni metsikkö, jonne menin seikkailemaan, ja jonka toiselta puolelta löytyi ostoskeskus! Hämmennyin, mutta menin kuitenkin pyörimään kaupoissa ja sain vihdoinkin ostettua uuden webkameran, kun mun läppärissä oleva kamera ei jostain syystä suostu yhteistyöhön Skypen kanssa. Huomio siis kaikki ihmiset, voidaan vihdoinkin soittaa videopuheluita!

Shoppailujen jälkeen kyllästyin ja harhailin takaisin bussipysäkille ja palasin tuttuun ja turvalliseen Islingtoniin. Loppujen lopuksikaan en oikein osannut päättää, oliko Canary Wharf jännä vai pelkästään helvetillisen ruma ja jotenkin kauhistuttava paikka. Mutta tulipahan käytyä.

Viikonloppukuvia

Yleensä en vaivaudu kameran kanssa mutta tänä viikonloppuna sitä tuli raahattua mukana, joten tässä vähän kuvia lauantailta ja sunnuntailta!

Lauantaina kävin H:n kanssa Cityssä katsomassa The Lord Mayor Show'ta, jossa siis City of Londonin uusi pormestari ja kumppanit ajelevat ympäri Cityä ja niillä on hienoja hevoskärryjä ja muita. Siellä oli myös rekka, jonka lavalla soitti Abba-tribuuttibändi, ja iso pihvi-ilmapallo... Kaikenlaista.


Cityn uusi pormestari kivoissa heppakärryissään.

Vilkuiltiin kulkuetta aikamme ja mentiin sitten Starbucksiin jouluspesiaalikahveille. Toffee Nut Latte oli pahaa :( Citystä lähdin käymään Suomi-kaverini isän hotellilla (juu), koska se oli luvannut tuoda mulle Suomesta ruisleipää ja salmiakkia. Mun eväät oli pakattu ihanaan jouluiseen pakettiin, heittäydyin ihan tunteelliseksi siinä :D Nyt on ruisleivät pakastimessa ja salmiakit osittain jo syöty (lapset halusi taas maistaa Suomi-karkkia ja kävivät taas sylkemässä ne roskikseen), nam!

Lauantai-iltana mentiin hostperheen kanssa katsomaan keskimmäisen lapsen koulun järjestämää ilotulitusta. Se oli hieno! Täällä on juhlittu Guy Fawkesia pari viikkoa, nyt kuulostaisi vihdoin siltä että ihmisiltä alkaa raketit loppua.


Ennen ilotulituksia siellä oli sellaisia tyyppejä jotka heiluu palavien tikkujen kanssa.

Niille on varmaan joku nimi, mutta en nyt saa sitä päähäni. Tässäkin kuvassa siis kaksi ihmistä.



Sit ilotulituksia.

 
Niitä oli paaljon eikä ne tietenkään kuvautuneet erityisen hyvin, mutta kuvautuivat kuitenkin.

Sunnuntaina suuntasin H:n ja B:n kanssa Criterion-teatterille, jossa pidettiin Mark Gatissin johdolla The Game Is On -tapahtuma. Kyseessä oli kaikkien aikojen ensimmäinen _kunnollinen_ BBC Sherlock-paneeli, ja vaikka kaksi näyttelijää joutuivat perumaan, paikalla oli silti ihan kiitettävästi suuria idoleitani (Ian Hallard, Sue Vertue, Steven Moffat, Loo Brealey, Rupert Graves ja Martin Freeman, hihihih ♥). Criterion oli kattoon asti täynnä fanityttöjä, -poikia, ja aikuisia miehiäkin (no, niitä oli ehkä kolme), enkä muista millon olisin viimeksi käyttänyt 30 puntaa yhtä hyvin. Sen lisäksi, että tapahtuman keräämät rahat menivät London Lesbian and Gay Switchboard -järjestölle, parituntinen Q&A/paneelikeskustelu oli aivan loistava, hauska, viihdyttävä, ei ehkä erityisen informatiivinen ("en voi kommentoida" "voisin kertoa teille - mutta kun en voi" "trololol") mutta sai kyllä odottamaan Sherlockin kolmoskautta entistä enemmän. Jos siis kolmoskausi tehdään, muistuttivat Gatiss ja Moffat joka välissä ja nauroivat päälle.

Keskustelua käytiin myös ruumishuoneista, feminismistä, Russell T Daviesista, Hobitti-leffoista, Benedict Cumberbatchin lihotuskuurista ja muista kiehtovista aiheista. Voisin selittää tuosta iltapäivästä parinkymmenen blogipostauksen edestä, mutta tämä ehkä riittää. Oon niin rakastunut kaikkiin Sherlock-tyyppeihin, ne on täydellisiä. Nyt odottelen vain, että LLGS julkaisee kuvia paneelista. En uskaltanut uhata kuvauskieltoa, ja yllättävän hyvin muutkin sitä noudattivat. Omia kuvia siis Sherlock-täydellisyyksistä ei ole. :(

The Game Is Onin jälkeen pyörin vielä H:n kanssa Sohossa ja China Townissa, käytiin syömässä ja katsomassa Fortum & Masonin söpöjä pikku joulukuusia.

Hyvä viikonloppu siis. Tänään on ollut tihkusateista, mutta Green Dayn uusi levy ja piparminttukaakao ovat piristäneet päivää.

Halloween ja marraskuun alku

Hyvää myöhäistä Halloweenia! Oon vieläkin ihan fiiliksissä eilisestä, olin nuorimman pojan kanssa meidän naapureiden Halloween-bileissä ja päätin, että tästä lähtien juhlin aina Halloweenia. Valmistautukaa ensi vuoteen, ihmiset!

 

Tein kurpitsalyhdyn! Olin paljon enemmän innoissani kuin lapset :D

Käytiin myös trick-or-treattaamassa ja oli hienoa kun melkein kaikilla oli kurpitsalyhty ja hämähäkiseittikoristeita ikkunoissa. Jee. Ja poju sai paljon karkkia, mikä oli tietysti illan kohokohta.

Franken-aino-kynnet. Mun asu koostui lähinnä noista kynsistä ja meikistä.

Halloweeniin valmistautuessa pääsi jo melkein unohtumaan, että juhlien jälkeen alkaa marraskuu. Ja marraskuun myötä NaNoWriMo. Kirjoitan tätä ensimmäisestä Write-In -miitistä (sen sijaan että työstäisin mun mahtavan eeppistä scifidraamaa) ja muistelen lämmöllä viime vuoden Helsinki-miittejä joihin jouduin kahlaamaan lumen ja loskan ja pimeyden läpi - täällä on 10 astetta lämmintä vielä ja aurinkokin melkein paistaa. Tuntuu että viime vuodesta on hirveän kauan, niin kauan että oon kokonaan unohtanut miten kirjoitetaan. Mutta tästä se lähtee! Tän vuoden tavoite on mulla vain 30,000 sanaa että ehdin tehdä muutakin kuin kirjoittaa - ensimmäiset tuhat sanaa on jo valmiina!

Nähdään joulukuussa.

P.S. Kurkkasin juuri blogiini ja ainiin, mulla on uusi ulkoasu. Kiitos I:lle uudesta bannerista :3

MUSE vol2

No tulipas sitten eilen käytyä katsomassa Musea uudestaan. Hups.

Mulle jäi vähän suru perjantain keikasta kun olin siellä kaukana, joten kun sitten lauantaina huomasin että Musebayssa (Muse-lippujen diilauspaikka) oli myynnissä seisomapaikkalippu, niin epäröin muutaman sekunnin ja ostin sen. Ja kyllä kannatti! Lipun omistaja M - jonka kaveri ei siis päässyt tulemaan, siksi ylimääräinen lippu kauan sitten loppuunmyydylle keikalle - asui ikävä kyllä Lontoon ulkopuolella eikä ehtinyt keikkapaikalle ennen kuin lämppäribändi oli jo lavalla. Onnistuin kuitenkin luikertelemaan suht eteen kiiteltyäni ensin M:a miljoonaan kertaan ja vuodatettuani sitä miten paljon mua harmitti kun en saanut alunperin ostettua seisomapaikkaa. Aika suuri osa yleisöstä oli keski-ikäisiä kaljamuki kätösessä seisoskelevia, joten en usko että niitä edes haittasi se että vähän etuilin.

Keikan aikana pääsin sitten aika luontevasti etenemään niin että loppujen lopuksi olin melkein eturivissä. Ja, no, oli vähän eri asia nähdä Matt Bellamy kitaroineen parin metrin päästä kuin yrittää tiirailla sitä toiselta puolelta areenaa. Hyvä fiilis oli siitäkin, että aina välillä sai jonkun kyynärpäästä silmään tai päät kolahti yhteen jonkun kanssa. Niin kuuluukin, mahtava ilta! Settilista oli ehkä jopa parempi kuin ekana iltana, tai ainakin ne täydensivät kivasti toisiaan. Ja mikä tärkeintä, Knights of Cydonia oli vika biisi sen perjantaisen Survivalin sijaan. Muse-maassa kaikki hyvin.

Ja muutenkin kaikki hyvin, oon niiiin onnellinen että päätin mennä uudestaan. En viitsi tähän varastaa kenenkään kuvia, flickristä löytyy joitain ihan mahtavia kuvia sekä eiliseltä että perjantailta. Hyvää sunnuntaita kaikille ja hauskoja vaalivalvojaisia Suomeen! :D

MUSE

Eilen tuli käytyä Musea katsomassa. Keikkapäivä saapui tosi nopeasti kun olin vielä flunssan jäljiltä vähän toipilas enkä jaksanut hirveästi hypettää ennen kuin olin jo valmistautumassa O2:lle lähtöön ja yhtäkkiä tuli sellainen jeejejeee-fiilis. Oli myös tosi outoa mennä yksin, kun ei ollut ketään kenen kanssa intoilla. Mutta kokemus sekin. Tää postaus on hyvin sekava (en itekään enää tiedä mikä pointti mulla tässä oli) eikä varmaan kiinnosta ei-Muse-faneja yhtään, mutta there you go.

 

Niille jotka eivät sitä vielä tiedä, O2 Arena on valtava. Metroasemalta ulos astuttuani piti jäädä muiden turistien kanssa vähäksi aikaa vain tuijottamaan suu auki ja ottamaan kännykällä surkeita kuvia. Kameraa en viitsinyt ottaa mukaan, koska tiesin etten keikalla kuitekaan kuvaisi. Mulla oli siis istumapaikka, koska seisomapaikat myytiin loppuun parissa nanosekunnissa ja mun läppäri sekosi juuri kriittisellä hetkellä, ja ilman siskon apua (kiitos<3) olisin jäänyt kokonaan ilman lippua. Onneksi mun paikalta näki hyvin enkä ollut ees huonoimmassa kohdassa areenaa. Istumapaikat on vaan niin kiusallisia jotenkin, kaikki joko istuu paikallaan ja heiluu awkwardisti musiikin tahtiin, tai seisoo ja heiluu ihan yhtä awkwardisti. (Anteeksi, mutta awkward on ainoa sana joka kuvaa tätä tilannetta.) Katselin surullisena lavan edessä käynnissä olevaa moshpittiä, mutta samaan aikaan olin tietysti tyytyväinen että ylipäätään pääsin tuonne keikalle, oli se kokemisen arvoinen noinkin. Näin lievästi ilmaistuna.

 

Istumapaikassa oli se hyvä puoli, että ennen keikkaa ehdin käydä shoppaamassa. Jono oli tosi pitkä ja liikkui hitaasti, mikä selittyi siinä vaiheessa kun pääsin lähemmäs myyntitiskiä. Myyjät laahustelivat ympäriinsä ilman mitään kiirettä, ja mun edessä jonossa oli perhe, joiden kanssa myyjä vietti miellyttävän kymmenminuuttisen keskustelemalla siitä, minkä kokoisia paitoja kenenkin perheenjäsenen pitäisi ostaa. Ei siinä mitään, mutta perhe itse oli jo paitansa valinnut, mutta myyjä halusi vielä varmistaa, että halusiko poika nyt varmasti tämän S-koon, vai olisiko tämä M sittenkin parempi, ja värivaihtoehtojakin oli useampia! Ei kiirettä, teidän takana on vain sadan ihmisen jono joka kasvaa tasaiseen tahtiin, ja lämppäribändi on kohta aloittamassa. Kun mun vuoro vihdoin tuli, kotiutin perinteisen kiertuepaidan ja kangaskassin. Koista (koko, koosta, koista? apua?) kyllä sen verran, että Musen bändipaidat on tooosi pieniä. Mun edellinen paita oli S ja se on ihan liian pieni, mikä surettaa kovasti :( Nyt ostin M:n ja se on sopiva. Vink vink niille jotka on Suomessa menossa museilemaan :D

 

Rakkaus<3

Alkuperäinen lämppäribändi The Joy Formidable joutui perumaan laulajan menetettyä äänensä (samiksia!) ja niiden tilalla soitti fiN. Olivat yllättävän hyviä, varsinkin kun ottaa huomioon että ne saivat tietää lämppäävänsä Musea vain muutamaa tuntia ennen keikkaa.

Musen setistä en ees yritä kirjoittaa mitään syväluotaavia analyyseja tai kuvailuja, koska se olisi aika turhaa. Ne jotka on Musen livenä nähneet, ymmärtää. Lava oli hieno laservaloineen ja pyörivine juttuineen, kuten viime kiertueellakin, ja bändi kuulosti aivan superhyvältä. Settilistalla oli sekä kivoja että ikäviä yllätyksiä. En oo Musen viimeaikaisia keikkailuja yhtään seurannut, joten hämmästyin kovasti kun joitain vanhoja suosikkeja jätettiin pois - niinhän sen on tietysti pakko mennä kun tulee uutta materiaalia, vaikka puolitoistatuntista settiä olisi mun puolesta voinut vähän venyttääkin. (*köh* Green Day) Ja uuden olympialais-teemabiisi Survivalin jättäminen encoren vikaksi biisiksi Knights of Cydonian sijasta: paha, paha. Survival ja olympalaisten maskotti (se omituinen yksisilmäinen alien) kuuluu samaan "kaikki, mikä olympialaisissa meni vikaan" -kategoriaan. Ei millään pahalla.

 

Tässä teille ihan mielettömän hyvälaatuinen Time Is Running Out eiliseltä (alussa vähän toista biisiä), sekä vanha, virallinen Starlightin livevideo Wembleylta. Starlight oli se biisi joka sai mut rakastumaan Museen, joten se oli ehdottomasti yksi eilisen kohokohdista, harmi ettei siitä löytynyt ainakaan vielä videoita.

 

 

♥

Looking forward to the weekend

Koko viime viikon mua uhannut flunssa iski sitten eilen oikein kunnolla ja multa lähti ääni, joka ei oo vieläkään palannut. Google lupailee, että kadonnut ääni tulee lepäämällä takaisin "parissa päivässä" - parempi olisi, oon huomenna menossa jonnekin katsomaan purukumitaidenäyttelyä ja haluan olla terve. Mutta siis, ajattelin että sen arkipäiväpostauksen kaveriksi sopisi hyvin yhteenveto mun viikonlopusta. Musta on hyvää vauhtia tulossa oikea bloggaaja kun ajattelen itsetyytyväisenä että tokihan kaikkia kiinnostaa :D

Mun hosteilla on vapaa-ajanasunto maalla vähän Lontoon ulkopuolella ja aika usein hostperhe viettää viikonloppua siellä. Mä oon kuitenkin melkein aina jäänyt tänne, koska, no, Lontoo. Maalla on tosi rauhallista ja englantilaismaaseutuista ja hienoa uima-altaineen ja pylvässänkyineen (ei siis sellaista suomalaista kesämökkimeininkiä hyttyspusikossa), mutta ainakin toistaiseksi kaupunkielämä houkuttaa enemmän.

Tää viikonloppu oli vähän väsynyt lähestyvän flunssan takia, mutta raahauduin silti ulos parhaan kykyni mukaan. Perjantaina oli aidot paikalliset opiskelijabileet Etelä-Lontoossa (nyt oikeesti apua lähettäkää mulle äikänopettaja, kirjoitin ensin "etelälontoossa"). Sain kutsun yhdeltä NaNoWriMo-osallistujalta viime viikon miitissä, enkä ollut ihan varma haluanko mennä, mutta onneksi menin. Juhlittiin jonkun synttäreitä ja teemana oli underground. Minä, NaNo-tuttu ja sen kämppis päätettiin olla indiebändi, synttärisankari oli pukeutunut inkivääriksi. Oli hyvin mielenkiintoinen ilta :D Ja mukavaa vaihtelua tavata paikallisia välillä eikä pelkästään au paireja.

Lauantaina suuntana oli Suomen suurlähetystö, koska oltiin suomalaisen M:n kanssa päätetty olla kunnon kansalaisia ja äänestää. Ei oo kyllä koskaan tämän vähempää vaalit kiinnostaneet, mutta kun mulla ei muuten ole Belgravian hienostoalueelle hirveästi asiaa, niin kaikki tekosyyt sinne menoon pitää käyttää!

Liikenteen puolesta lauantai oli tähän mennessä hirvein päivä, metron Victoria Line (ainoa linja joka tulee meidän asemalle) oli suljettu muutamaa ihan pohjoista asemaa lukuunottamatta ja bussiliikenne oli sekaisin jonkun jättimielenosoituksen takia. Lisätään siihen vielä miljoona turistia pyörimässä hätääntyneinä ympäriinsä isojen matkalaukkujen kanssa, niin hermostuin aika kunnolla muutamaan otteeseen, varsinkin kun olo alkoi jo olla aika kipeä ja ääni lähdössä. Mutta mitäpä sitä ei tekisi päästäkseen äänestämään. (Ja tietysti myös vähän kahvittelemaan ja shoppailemaan.) Illalla mentiin vielä M:n ja E:n kanssa pariin pubiin Sohoon - ginger beer ei tällä kertaa parantanut, sunnuntaiaamuna heräsin kokonaan ilman ääntä.

Onneksi tiskipöydältä löytyi kahvimuki, jossa oli viikset! Loistavaa.

Makasin sitten kotona, luin South Bankin käytettyjen kirjojen Book Marketista ostamaani Douglas Adamsin Dirk Gently's Holistic Detective Agencya (rakastan Adamsia vielä enemmän nyt, kun asun Islingtonissa mihin suurin osa sen kirjoista sijoittuu. Avaruuden ja toisten ulottuvuuksien lisäksi). Sama näyttäisi jatkuvan tänään, kommunikoin hostien kanssa nyökkäilemällä ja pudistamalla päätä, sekä välillä kirjoittamalla viestejä kännykän muistikirjaan. Ei erityisen tehokasta. Eilen illalla ärsytti kun hostit kanavasurffasi ja yhdellä kanavalla oli juuri alkamassa War Horse. En ehtinyt kirjoittaa "katsotaan tätä!" -viestiä ennen kuin joku oli jo vaihtanut Spider Maniin :(

P.S. Musen keikka perjantaina!!!! Katsotaan sitten missä kunnossa ääni on sen jälkeen...

British Museum

Palasin tänään British Museumiin superihanasta Cass Art -taidetarvikekaupasta ostamani luonnossetin ja Tescon lounasdiilin kanssa ja muutama tunti siellä vierähti ihan huomaamatta. Kamera unohtui kotiin mutta otin kännykällä pari kuvaa blogipostausta piristämään.

Olin edelleen yhtä vaikuttunut British Museumista kuin ekalla kerralla, se on vain niin hieno!

Vähän tietysti herää kysymys siitä, kuinka reilua peliä on että britit ovat ryöstäneet egyptiläisiltä, kreikkalaisilta ja ties miltä kaikilta inuiiteilta niiden kansallisaarteet, mutta kiva kokoelma niistä on syntynyt.

Järkevästi kuvasin hieroglyfejä sarkofagin kyljessä sen sijaan että olisin ottanut kuvia patsaista ja muumioista. Kokonaiskuva ja silleen. Viime kerralla mua ja H:ta nauratti kun osa turisteista seisoi kulmat kurtussa tuijottamassa Rosettan kiveä varmaan kymmenen minuuttia, ihan kuin ne olisivat ajatelleet että tarpeeksi kauan tuijottamalla oppivat sitä lukemaan. Vaikka eihän sitä tiedä, ehkä mun pitäisi myös kokeilla.

En lakkaa olemasta innoissani British Museumin egyptiläisestä kokoelmasta, haaveilin pienempänä egyptologin urasta ja vaikka se ei enää se ykkösammatti mulle olekaan, niin pyörin niiden muumioiden keskellä kuin lapsi karkkikaupassa. (Okei, huono vertauskuva, muumiot ja karkit ei ehkä sovi yhteen.)

Tääkin vetosi muhun hirveästi. Mesopotamialainen patsas jostain muutaman tuhannen vuoden takaa (kuva on viime viikolta enkä tänään löytänyt tätä, joten mulla ei ole tämän enempää faktoja teille), meillä synkkasi. Muutenkin tunsin yllättävän paljon vetoa mesopotamialaiseen taiteeseen, ne oli söpöjä.

Piirtäminen oli pitkästä aikaa tosi mukavaa, vaikka lievästi ahdisti istua piirustelemassa kun joka ikinen ohikulkija pysähtyi kurkkimaan olan yli (hämmentävän suuri osa niistä oli suomalaisia, jotka sitten kommentoivat mun piirustuksia selvällä suomenkielellä, harmi ettei kukaan sanonut mitään mihin olisin voinut jotain kommentoida :D). Parhaita oli kuitenkin about 9-vuotiaat koululaiset, jotka kokoontui kymmenittäin mun ympärille ensin ihailemaan mun piirustuksia ja sitten esittelemään mulle omiaan. Paras kehu oli "mun isikään ei piirrä noin hyvin" - kyllä siinä kenen tahansa itsetunto kohoaa :D

Loppuun tähän aiheeseen mitenkään liittymätön kysymys au paireille/au paireja tunteville: mun hostien edellinen auppari oli aupairiuden lisäksi töissä kahvilassa kiireapulaisena lounasaikaan, ja nyt mun hostäiti on alkanut ehdotella että mäkin voisin hommata kakkostyön. Kuinka yleistä on, että au pair tekee toistakin työtä? Jotenkin ei houkuttele ajatus kiireisten ja ärtyisien lontoolaisten ja idioottituristien palvelusta minimipalkalla jossain Pretissä, sitä varten en tänne tullut. Mulle myös maksetaan ihan keskimääräistä tai jopa vähän keskimääräistä parempaa taskurahaa, joten rahapulassakaan en ole (paitsi välillä viikonlopun jäljiltä joo). Keskustellaan!

And it's driving me mad I miss you so bad

Ikävöintipostaus tälle illalle. (Tiedostan muuten, että britti-ilta ei oo teidän suomalaisten kannalta paras mahdollinen julkaisuaika, mutta mun blogisuoni alkaa aina sykkiä vasta siinä vaiheessa, kun oon jokseenkin väsynyt ja haluan kirjoitella sekavia.) Mulla on tällä viikolla ensimmäistä kertaa täällä ollessa alkanut tulla sellainen koti-ikävämäinen fiilis. Viihdyn Lontoossa mielettömän hyvin ja tämäkin viikonloppu viettyi tosi hyvissä tunnelmissa leffa- ja biletysiltojen ja British Museumissa turisteilun parissa (British Museumiin olisi tarkoitus palata ensi viikolla joten taidan omistaa sille oman postauksensa). Silti, huomenna tulee täyteen kuusi viikkoa Brittein saarilla, mikä on ylivoimaisesti pisin aika jonka olen viettänyt poissa Suomesta, ja aina välillä huomaan miettiväni, millaista siellä Helsingissä tällä hetkellä on ja mitä kavereille ja perheelle kuuluu.

En missään nimessä haluaisi lähteä Lontoosta - yksi aupair-tuttu ehdotti päiväretkeä Bathiin ja siihenkään en meinannut suostua, koska miksi ihmeessä lähtisin pois Lontoosta? - mutta samaan aikaan haluaisin nähdä, mikä on nykyään meno Helsingissä. Parhaan kaverini uutta asuntoa en ole nähnyt muuten kuin Skypen välityksellä, mikä harmittaa eniten, mutta muutenkin tuntuu että vaikka aika on täällä mennyt tosi nopeasti, moni asia on jo muuttunut.

Taidekuvaa bussista.

 

Stressaan myös välillä ensi vuodesta ja siitä, ettei mulla ole oikeasti aavistustakaan, mitä haluan/aion/voin silloin tehdä. Näen aina silloin tällöin painajaisia Suomeen paluusta, mutta en myöskään osaa kuvitella itseäni asumassa Lontoossa pysyvästi, aikuisten oikeasti. Tai no, ei tuo ketään kuitenkaan huijaa, osaan kyllä kuvitella itseni asumassa täällä. Mutta osaan myös kuvitella itseni Helsingissä, ja haluaisin tavallaan molemmat.

Huomenna alkaa kuitenkin taas uusi viikko täynnä uusia jännyyksiä; ensimmäinen NaNoWriMo-miitti, mahdollisesti joogatunnit H:n kuntoklubilla, paluu British Museumiin (tällä kertaa luonnoslehtiön kanssa, oon niin taiteilija), au pair -treffejä... Lontoo kyllä tekee parhaansa, ettei kenenkään tarvitsisi täällä ikävöidä minnekään muualle.

 

I could write it better than you ever felt it

Mun pitää oikeasti hommata nettiliittymä puhelimeen, Instagramitin tänään Starbucksissa (säästän teiltä kaikilta vaivan kommentoimalla itse: LOL) ja oli jotenkin tosi terapeuttista päästä pitkästä aikaa kännykällä nettiin. Jostain syystä tämä meidän asunnon wifi ei nimittäin toimi mun puhelimessa, enkä ymmärrä miten oon kestänyt näin pitkään ilman jatkuvaa yhteyttä twittereihin ja instagrameihin ja facebookkeihin.

Mutta tosiaan, suuntasin tänään siivoilujen jälkeen Angelille (Angeliin?) Starbucksiin, koska olin päättänyt että mun tarvitsee juoda chai tea lattea ja tehdä suunnitelmia NaNoWriMoa varten. Chai latte oli tooosi hyvää, oon tehnyt laajaa tutkimusta aiheesta ja voin todeta että Lontoon Starbuckseissa chai latten laatu vaihtelee yllättävän paljon. Tää oli juuri sopiva, sellainen äklömakea ja mausteinen ja söpön baristan tekemä. Tuli kyllä myös todettua, että kannattaisi varmaan antaa Starbucksissa joku helppo brittinimi tästä lähtien, Jane tai jotain, koska mun nimellä yhden teemukillisen tilaaminen on ihan tarpeettoman hankalaa.
"What's your name?"
"Aino."
"...?????"
"A-I-N-O..."
*myyjä kirjoittaa mukiin I tai A, tai ALNOS*
*barista keittää teekupposen*
"Uuhhhmmmmm.... Alnos? Eino? Who ordered a chai tea?"

NaNoWriMo-suunnitelman kanssa etenin hiukan, mutta en niin paljon että mulla olisi esittelykelpoisia ideoita. NaNoWriMo (National Novel Writing Month) on siis jokamarraskuinen tapahtuma, jonka tarkoituksena on kirjoittaa romaani kuukaudessa. Jep. Mulla on kolmas vuosi lähdössä käyntiin joten kai tätä voi jo harrastukseksi sanoa, vaikka en kovin tosissani mitään romaania olekaan kirjoittamassa. Tänä vuonna odotan NaNoa erityisesti sen takia, että pääsen tutustumaan uusiin jänniin ihmisiin (NaNo-ihmiset ovat poikkeuksetta jänniä) ja näkemään, millaiset kirjoituskuviot täällä Lontoossa on. Myöskin on kiinnostavaa nähdä, miten hyvin pystyn tekstiä tuottamaan nyt kun en ole ylppäreiden jälkeen mitään näitä blogipostauksia pidempää kirjoitellut.

NaNo tosiaan alkaa vasta marraskuun ensimmäinen päivä, mutta sitä ennen on tietysti kaikkia sitä ennakoivia tapahtumia tiedossa, ja oikeaoppiseen wrimo-tyyliin aloitin tietysti intoiluni jo kesäkuussa. Yritän pitää NaNo-jutut enimmäkseen poissa täältä blogista (koska ketään ei kiinnosta kuulla, montako sanaa olen minäkin päivänä kirjoittanut ja millaiseen juoniumpikujaan olen itseni ajanut), mutta tässä tuli nyt tämmöinen informaationpätkä, että kaikki ovat sitten kärryillä jos satun asiasta jotain mainitsemaan :) Hostäitini aikoo onneksi myös osallistua, mikä tekee marraskuusta joko helpomman (hostmami ymmärtää luovaa tuskaani ja kohonnutta kahvinkulutusta) tai vaikeamman (kumpikaan ei muista ruokkia lapsia tai koiria) mutta toisin kuin minulla, sillä on oikeasti tavoitteena tuottaa jotain julkaisukelpoista. Vähän masentaa jo tässä vaiheessa ajatella mun omaa scifi-draama-komedia-aikamatkustusmaailmanloppumössöä ja verrata sitä hostäidin selkeään ja selväpäiseen romaaninpoikaseen, johon se on jo ammattilaisten avustuksella väsännyt myyvän synopsiksen. Noh. Saanpahan viettää kuukauden kahviloissa ja pubeissa hengaillen ja kirjailijaa leikkien!

(P.S. Keskimmäinen lapsi kysyi tänään, miksi aion pukeutua Halloweenina. Erittäin hyvä kysymys. En oo viettänyt Halloweenia suunnilleen kymmeneen vuoteen.)

Love today

Tältä yleensä näyttää mun perustyöpäivä. Tästä tuli nyt yhdistelmä useampaa päivää tältä viikolta, koska jostain syystä juuri kun päätin tehdä peruspäiväpostauksen, niin joka päivä on ollut jotenkin epä-perus. Mutta suunnilleen siis tällä aikataululla arkipäivät täällä sujuvat.

8:00  Herätyskello soi. Torkutan kymmenen minuuttia koska ei tee mieli lähteä lämpimän peiton ja electric blanketin välistä vielä yhtään minnekään. Suomessa en ikinä, milloinkaan, painanut torkkua mutta täällä sitä tulee tehtyä koska mulla ei aamuisin yleensä ole mitään kiirettä. Kun sitten pääsen sängystä ylös, suuntaan suihkun kautta pukeutumaan ja syömään aamupalaa. Tänään aamiaiseksi oli pala saksalaista ruisleipää ja pala hillopaahtoleipää sekä lasi maitoa. Aluksi en juonut täällä maitoa kun kukaan muukaan ei juonut, mutta nyt oon osteoporoosin pelossa alkanut taas sitä litkiä.


9:30  Aamiaisen jälkeen vedän lenkkarit jalkaan ja lähden koirien kanssa puistoon. Näiden koirat ovat aivan järjettömän ystävällisiä ja hyvinkoulutettuja, joten otan hihnat mukaan mutta koirat saa yleensä olla vapaana koko lenkin ajan.

10:00  Takaisin kotiin. Imuroin ja moppaan alakerran lattian. Tää kuuluu mun tehtäviin joka päivä, ja vaikka ensin ajattelin että jokapäiväinen moppaaminen on vähän liioittelua, niin kieltämättä kolme lasta ja kaksi koiraa kyllä tuo aika paljon likaa sisään ja oon nykyään itsekin ihan ahdistunut, jos lattia ei kiillä puhtaana. Tähän menee suunnilleen 30-45 minuuttia. Joinain päivinä pesen myöskin pykkiä ja/tai silitän omia ja lasten vaatteita, mutta tänään ei tarvitse. Ja torstaisin meillä käy siivooja, joten silloin mun ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään. Siivoamisen jälkeen mulla alkaa vapaa-aika, jolloin yritän mahdollisimman usein lähteä ulos, että tulisi irtauduttua "työpaikalta".

10:45  Laitan nopeasti ripsaria ja BB-voidetta naamaan (meikkaaminen on täällä vähän jäänyt, ja se kahdenkymmenen tuotteen meikkirutiini on kutistunut kahteen) ja hyppään Hampstead Heathiin menevään Overground-junaan. Tykkään Overgroundista, koska siinä on kaikki Tuben hyvät puolet (nopea ja helppo), mutta Overgroundissa on vähemmän ruuhkaa, se on halvempi ja sieltä näkee maisemia.

11:00  Istun reilut pari tuntia Hampstead Heathin Starbucksissa taas yhden uuden aupair-tuttavuuden kanssa. B on Unkarista, tykkää Sherlockista ja Doctor Whosta, opiskelee suomea ja harrastaa NaNoWriMoa (siitä lisää myöhemmin) joten tullaan hyvin juttuun.

13:15  B:n pitää lähteä kotiin, joten minäkin suuntaan takaisin kohti Islingtonia. Kotona syön lounasta hostäidin kanssa ja datailen huoneessani.

15:30  Haen nuorimman pojan koulusta. School run on muuten todella hyvää julkkistenbongausaikaa, tiistaina vastaan tuli Rupert Graves (en ehkä muuten olis edes kiinnittänyt huomiota mutta sillä oli kirkkaankeltainen heijastinliivi päällä) ja yksi sen lapsista, ja olin ihan liian starstruck vikistäkseni mitään siitä miten paljon rakastan sitä joten kävelin vain ohi. Class act.

 

16:00  Kotona, katsotaan Cartoon Networkia ja hengaillaan. Suurin osa näiden lastenohjelmakanavien tarjonnasta on todella ärsyttävää ja mainoskatkot on jotain aivan hirvittävää (kuvitelkaa kimeällä äänellä laulettu laulu uusimmista Bratz-nukeista) mutta Regular Show (ylhäällä) on ihan loistava. Se ei kyllä vetoa lapsiin yhtä paljon kuin muhun, mutta onneksi se tulee niin usein ettei sitä voi välttää näkemästä.

18:00  Autan hostmumia ruuanlaitossa. Oon laittanut itse ruokaa täällä vain pari kertaa koska hostäiti haluaa aina laittaa ruuan jos vain on kotona, mutta auttelen pilkkomalla porkkanoita ja tekemällä muita pikkujuttuja. Todellinen Master Chef :D Täällä päivällisen/illallisen nimi on tea (en ymmärrä millä logiikalla, jos joku tietää niin valaiskaa) ja se syödään yleensä jossain puoli kuuden ja puoli kahdeksan välillä. Arkipäivinä tea on oikeastaan ainoa aika päivästä jonka koko perhe viettää yhdessä, joten yritän olla silloin paikalla. Välillä tietysti on leffailta tai jotain muuta (Skype-Monopoly-ilta...) kavereiden kanssa mutta yleensä tykkään syödä kotona. Yksi syy on myös se, että koen oikeasti hiukan syyllisyyttä siitä miten vähän töitä mulla on, joten autan mielelläni keittiön siivoamisessa ja muussa.

19:00  Ruuan jälkeen joku lapsista yleensä katsoo tv:tä joten jos oon kotona niin hengaan välillä olohuoneessa tai sitten omassa huoneessani. Lapset, iältään siis 9, 11 ja 14, viihtyvät aika paljon omissa huoneissaan videopelien ääressä, joten niitä ei varsinaisesti tarvitse viihdyttää. Välillä pelataan jotain kortti- tai lautapelejä, mutta lapsukaiset ei oikein niistä välitä. Ruuan jälkeen on myös läksyjentekoaika, ja auttelen välillä kahta nuorinta - tosin kun aineina on enimmäkseen matikkaa (yhdeksänvuotiaallakin on jo yhtälöitä), englantia ("täydennä puuttuvat sanat näihin idiomeihin joista kukaan muu kuin britit eivät ole koskaan kuulleetkaan") ja ranskaa (...) niin ei musta kauheasti apua ole.

20:30  Lasten nukkumaanmenoaika. Juttelen hostmumin kanssa seuraavan päivän ohjelmasta tai huskyista tai jostain, tai luen tai dataan vähän lisää. Jostain syystä alan väsyä täällä jo yhdeksän aikoihin, joten aika nopeasti hipsin yläkertaan laittamaan electric blanketia päälle (ihan loistava keksintö, kai niitä saa Suomestakin?) ja pesemään hampaita. Suunnilleen joka ilta päätän että tänään menen jo puoli kymmeneltä nukkumaan, mutta ekan viikon jälkeen en ole siinä onnistunut.

 

22:30  "Nopean" Facebookissa käynnin jälkeen ryömin ihanaan valmiiksi lämminneeseen sänkyyn. Jännästi oon kyllä alkanut tottua siihen, että ulko- ja sisälämpötilat on usein suunnilleen samaa luokkaa näissä brittikämpissä, joten en enää nuku huppari tai villapaita päällä. Oon aika ylpeä itsestäni.

Kuukausipäivä

Jep, tänään tuli kuluneeksi kuukausi siitä kun saavuin Lontooseen. Unohdin kyllä koko jutun ja muistin sen vasta, kun tappelin lapsten kanssa hampaidenpesusta ja siitä, saako pikkuveljeä potkia vain sen takia, että se on pikkuveli. Babysittauksen ihanuutta.

Mutta hyvää kuukausipäivää minulle! Aika on mennyt aivan käsittämätöntä vauhtia, vaikka tavallaan kyllä tuntuu myös siltä että oon ollut täällä vaikka kuinka kauan. Ei erityisemmin ole sellainen "ohohoo nyt oon sopeutunut tänne tosi hyvin" -fiilis, koska jotenkin tunsin kuuluvani tänne heti alusta lähtien. Tietysti nyt on miljoona kertaa kotoisampi olo kuin alussa, mutta sellaista suurta yksittäistä havahtumista ei ole tullut, että no nyt tää tuntuu kodilta. Ehkä se sopeutuminen näkyy sitten esimerkiksi siinä, että tänään oli jopa vähän tylsä päivä kun en vain laiskuuttani jaksanut lähteä mihinkään (täällä muuten satoi rakeita, joten sääkään ei houkutellut kotoa lähtemään). Enää ei siis ole sitä fiilistä, että joka päivä jaksaisi lähteä sighseeingille tai Bootsiin kuolaamaan, vaan välillä tekee mieli vain maata kotona. Eilen nukuin yllättäen tunnin päikkärit, nukahdin vahingossa sohvalle koirat kainalossa ja heräsin tosi hämmentyneenä siihen että kaverilta tuli tekstiviesti. Hups. Huomenna on kuitenkin taas tekemistä, tai ainakin suunnitelmia, täynnä oleva päivä, joten jospas mä tästä taas reipastuisin.

Kamera ylitti itsensä kun naapureilla oli synttäri-ilotulitukset viime viikolla.

Mind the Gap ja muita kertomuksia

Meinasin eilen metrosta astuessani pudota siihen kuuluisaan Gapiin. Olin just mielessäni naurestellut sille miten niistä pienistä koloista aina jaksetaan varoitella, ja sitten mulla melkein olikin jo jalka sellaisessa käsittämättömässä rotkossa metrolaiturin ja junan välissä. Eli Lontoo-vinkki: Please mind the gap between the train and the platform.

Tällä tai viime viikolla ei Mark Gatissin lisäksi oo tapahtunut juuri mitään blogikynnyksen ylittävää. Työpäivät sujuu jo rutiinilla siivoamisen, school runin, muiden au pairien kanssa hengailun ja loputtoman teenjuonnin merkeissä, ja viikonloppuisin oon ehtinyt ihan kiitettävästi käydä tutkailemassa Lontoon ilta- ja yöelämää. Lauantaina oltiin kansainvälisellä tyttöporukalla (yksi tosin paljastui suomalaiseksi) Tiger Tigerissä Piccadillyn kulmilla, ja vaikka meillä oli ihan loistava ilta/yö, niin en usko että päädytään sinne toiste. Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus tutkailla Islingtonin sekä Buckinghamshiren (:D) yöelämää. Oon kyllä erittäin hämmästynyt siitä, miten sosiaalista mun elämä täällä on, mutta jotenkin on sellainen fiilis että (melkein) aina kun on vapaata niin jonnekin pitää lähteä, koska Lontoo. En mä voi vain istua kotona. Ja Lontoon aupair-piireistä löytyy aina joku joka on valmis lähtemään mukaan, joten there you go

Kotonakin kyllä viihdyn, varsinkin nyt kun host-lapset on alkaneet tykästyä muhun enemmän. Nuorin ilahtuu nykyään kun tuun hakemaan sen koulusta ja on paljon puheliaampi kotimatkalla kuin ennen, keskimmäinen on esitellyt mut Mike-pehmolelulleen (Mike on joku marsun, kissan ja supikoiran risteytys ja söpöytensä vuoksi hyvin tärkeä perheenjäsen) ja vanhin lapsi tarkoutuu aina välillä auttamaan kotitöissä tai käymään kaupassa, mikä on tosi kiva kun tänne tullessani kukaan lapsista ei tehnyt yhtään mitään kotitöiden eteen. Mä en usko, että musta mitään perheenjäsentä täällä tulee, enkä sitä kaipaakaan, mutta on kiva huomata että alan olla ainakin jollain tavalla osa tätä perhettä.

Tänään pyörin Sohossa H:n kanssa orgaanisen kasvislounaan (musta tuntuu että kaikki au pairit täällä on kasvissyöjiä) ja Forbidden Planet -nörttikaupan merkeissä. Löysin myöskin pörröisen, korvallisen huppukaulaliinan - mahtavin juttu ikinä - ja nyt yhtäkkiä ootan innoissani talvea että pääsen sitä käyttämään. Nyt se on vielä ihan liian kuuma jopa tässä jääkaapinlämpimässä talossa. Olisin muuten voinut omistaa tämänkin blogikirjoituksen pelkästään sille miten en ymmärrä näitä vanhoja brittitaloja ollenkaan. Koska kyse ei ole edes siitä etteikö mun hostperhe ymmärtäisi lämpimän kämpän etuja, vaan siitä että tää talo on suojeltu, joten tänne ei saa asentaa esimerkiksi kaksinkertaisia ikkunoita, ettei autenttinen viktoriaaninen look kärsi. WHAT EVEN.

Nyt taidan hiljentyä taas kuuntelemaan jokakeskiviikkoista kirkonkellojensoittoharjoitusta (yhdyssanat<3) meidän talon viereisessä lähikirkosta. Se kestää reilun tunnin joka keskiviikkoilta ja on huomattavan hermoillekäyvä tapaus (blong-blong-blong, tauko jonka aikana ehdit juuri toivoa että ehkä se nyt vihdoin loppui, BLONG-blong-blong, blong-blong). Ja kuten tästä ehkä nyt huomaa, mulla on tosiaan bloggausaiheet hiukan vähissä mutta tykkään silti jotain kirjoitella, joten jos teillä lukijoilla on jotain ehdotuksia/kysymyksiä/parannusehdotuksia/juttuja mulle, niin niitä otetaan kiitollisesti vastaan :) Myöskin kädet pystyyn jos teidänkin mielestä on omituista, että merkkaan lähes jokaisen blogikirjoituksen tuolla superinformatiivisella juttuja-tagilla. En tiedä miksi.

Sun is in the sky oh why oh why would I wanna be anywhere else

Islingtonista tuli juuri mun lempikaupunginosa: olin tulossa nuoremman pojan, F:n kanssa koulusta kotiin kun sattumalta bongasin bussin ikkunasta Mark Gatissin ulkoiluttamassa koiraansa ehkä sadan metrin päässä meidän etuovesta. Meinasin saada sydänkohtauksen, onneksi F ymmärsi mua kun selitin että kyseessä on Doctor Who -näyttelijä/käsikirjoittaja ja loppumatka jutusteltiin pojun suosikkidalekeista. Kotiin päästyäni googlailin hiukan, ja ilmeisesti Gatiss asuu täällä meidän hoodseilla jossain. Arvatkaa vain, kuka on huomenna koirien kanssa pihalla koko päivän.

Mulle on myöskin kerrottu että ihan meidän naapurissa asuu joku tunnettu koomikko, mutta nimi ei ollut mulle tuttu joten oon sen iloisesti unohtanut. Ja tajusin tässä juuri että tunnen/tiedän aika ison meitä vastapäätä asuvista ihmisistä (=olen kuullut juoruja heidän parisuhteistaan ja talonrakennushankkeistaan), mutta en ketään joka asuu samalla puolella katua kuin me. Mutta kai mä niihinkin jossain vaiheessa törmään. Mysteerinaapurit. Mutta siis tämän tarinan opetuksena oli se, että on ihan käsittämättömän omituista asua paikassa, jossa (pidän peukkuja) voi yhtäkkiä vain törmätä markgatisseihin tai muihin.

Ja sitten terveisiä työelämästä: mulla piti olla babysittausta torstai-iltana mutta hostmami ilmoitti hankkineensa jonkun perhetutun tänne lapsia vahtimaan ja me mennään jonnekin läheiseen pubiteatteriin katsomaan näytelmää, jota hostäiti kuvasi sanalla 'dodgy'. Ok. Onkin ollut niin raskasta työntekoa tässä, oon tehnyt ehkä 3 h töitä päivässä sovitun kuuden sijaan. Ja viikonloppuna piti mennä lasten kanssa maalle, mutta saankin jäädä tänne klubeilemaan (en olis ikinä kehdannut ite ehdottaa että luistaisin työvelvollisuuksista tällä tavalla, mutta hostmama itse ehdotti että jäisin tänne niin kyllähän se sitten sopii. Täytyy vain käydä shoppaamassa klubivaatteita, mun farkut-ja-teepaita-puvustolla ei hirveästi Lontoon yöelämään lähdetä). Tajuan koko ajan enemmän sen, miten onnekas oon, kun kuulee juttuja aupaireista jotka tekee 12-tuntista työpäivää surkealla palkalla ja joiden hostit silti valittavat, ettei auppari tee töitä riittävästi tai riittävän hyvin. Koska niitäkin siis on.

Tänään tuli muuten eka kunnollinen sadekuuro mitä on päiväsaikaan ollut. Se kesti ehkä kaksi minuuttia ja olin sen ajan bussissa (naureskelin Singin' in the Rain -musikaalin mainoksen alla sateensuojassa kyyhöttäville ihmisille), mutta siis kyllä täällä sataakin! Mutta enimmäkseen paistaa aurinko. Epäilisin jo etten oo Briteissä ollenkaan, jos paikalliset ihmiset ei joka päivä päivittelis sitä että "kauheeta kun on näin hyvät säät, kyllä yleensä syyskuussa sataa kamalasti ja on kylmää ja kurjaa ja kyllä tämä auringonpaiste tästä kohta varmasti lakkaa."

About nothing and everything all at once

Kuvapostausta tän viikon turisteiluista. Oon treffaillut muita au paireja ja seikkaillut milloin missäkin, ja on kyllä ollut tosi mukavaa. Kameran suhteen on mennyt täysin hermot, en tiedä onko vika mun kuvaustaidoissa vai missä mutta mä en vaan saa otettua laadukkaita kuvia tällä. Ensi viikolla täytyy varmaan suunnata kameraostoksille.

 

Keskiviikkona tapasin ruotsalaisen A:n Camdenissa, käytiin shoppailemassa ja syömässä. En ollut ennen käynyt Camdenissa eikä mulla ollut aavistustakaan, miten ihana paikka se on.

 



Camden Lock

Camden Marketiin pitää kyllä palata ihan jo pelkästään ruokien takia. A on kasvissyöjä joten syötiin vegaaniburgerit (nam), mutta kaikkia noita aasialaisia ruokia teki myös mieli maistaa.

Ruokaaaa *____*

Torstaina pyörin täällä meidän nurkilla belgialaisen H:n kanssa. H:lla oli ollut vähän ongelmia isäntäperheen kanssa ja se harkitsi jo kotiinlähtöä, mutta musta tuntuu että se on nyt kuitenkin jäämässä. Mikä on hyvä, koska meillä synkkasi tosi hyvin (lue: kävi ilmi että ollaan molemmat Tumblr-fanityttöjä) ja päätettiin tavata seuraavana päivänä uudestaan.



Vietettiin aamupäivä National Galleryssa vaeltaen, musta tuntuu että palaan sinne vielä myöhemmin koska nyt ei hirveän syvällisesti tullut perehdyttyä. Väsyttiin aika nopeasti ja päätettiin lähteä kiertelemään kaupunkia. Kiitin moneen kertaan onneani, että olin tavannut H:n, koska pystyttiin fanityttöilemään yhdessä kaikenlaisista omituisista jutuista.

BBC!

Syötiin lounasta Regent's Parkissa mutta kaikki siellä otetut kuvat ovat niin surkeaa laatua ettei niitä viitsi tänne laittaa. Nättiä oli.

 

Baker Street!

221B!

Tuo Sherlock Holmes -museo ei oikein houkutellut kumpaakaan (myöskään sen takia että se oli ovelle asti täynnä aasialais- ja amerikkalaisturisteja) joten tyydyttiin hihittelemään 221B:n ulkopuolella ja jatkamaan sitten matkaa.

Surkea kuva, mutta katsokaa nyt! Mini-TARDIS Piccadillylla!

Turistikuvaa taas.

Ilta South Bankilla.

Illalla treffasin vielä kanadalaisen ja tanskalaisen aupparin ja käytiin drinkeillä Leicester Squarella. Mulla oli seuraavana aamuna babysittingia joten en voinut olla kovin myöhään, mutta oli mukava tavata ihmisiä, myöskin kännisiä brittejä. Yksi mies yritti vakuutella meille, että joku sen kaveri näyttää ihan Harry Potterilta ja että se olisi ehdottomasti mun tyyppiä. Joo.

Lauantai-iltapäivän ja illan vietin sitten taas Kensingtonissa suomalaisen E:n kanssa. Olin kyllä ensin aivan varma etten ikinä pääsisi perille, koska Arsenalilla oli peli täällä, minkä vuoksi bussipysäkkini oli suljettu ja metroaseman jono ylettyi ulos asti. En ollut tajunnut yhtään, että "Arsenalilla on peli tänä iltana" tarkoittaa käytännössä täyttä liikennekaaosta meidän muulloin hiljaisessa naapurustossa. Lisäksi metrotunnelia (tai jotain) korjattiin juuri sopivasti sellaisten pysäkkien kohdalta, etten päässyt Tubella Kensingtoniin asti, vaan jouduin jatkamaan matkaa bussilla. Saavuin kuitenkin loppujen lopuksi perille aika voittajafiiliksissä. Seikkailtiin E:n kanssa ympäriinsä ja päädyttiin esimerkiksi paikkaan nimeltä Sticky Fingers - tämän aamun googlailut paljastivat että kyseessä oli Rolling Stonesin rumpalin omistama ravintola. Ilmankos siellä oli kultalevyjä seinillä. Oli lievästi tyhmä olo kun nähtiin kyllä että tämä on nyt joku tosi legendaarinen paikka, mutta kumpikaan ei tiennyt miksi :D

Kaiken kaikkian on ollut hyvä viikko, tänään oon taas babysitterina päivän ja illalla vois periaatteessa lähteä jonnekin, mutta taidan nököttää kotona ja lepuuttaa jalkaparkojani. Täällä tulee käveltyä ihan käsittämättömiä matkoja, ja converset tai ballerinat eivät todellakaan ole osoittautuneet parhaiksi mahdollisiksi urheilukengiksi.

Sticky Fingersissä soi muuten eilen Basket Case. Ilahduin.