Definitely a mad man with a box

Eli esittelyssä Cardiff Bayn Doctor Who Experience! Epäfanit eivät ehkä jaksa innostua tästä postauksesta, mutta vannon että olisitte innostuneet Experiencestä itsestään - minäkin lähdin vähän epäilevin mielin sinne (entä jos se on ihan tyhmä, entä jos se on tarkoitettu vain pikkulapsille, en edes ole katsonut seitsemää ekaa Doctoria, mitä mä siellä teen) mutta tietysti kaikki oli tehty tutulla turvallisella BBC-laadulla, eli viisi tähteä! Tai ehkä jopa kuusi. Tai yksitoista.

Mulle Doctor Who on mulle vähän - kehtaako tätä edes sanoa - toissijainen fanituskohde, alunperinkin innostuin siitä vasta Sherlockin myötä, ne kun ovat samojen tyyppien tekemiä ja mietin että ei kai se huonokaan voi olla. Ei ollut. Britteihin muutto syvensi mun suhdetta Whohon (Whoon? Who'oon?), koska se on briteille kansallisaarre siinä missä Stephen Fry ja The Beatles, ja hostperheessänikin sekä vanhemmat aikoinaan että nyt lapset ovat kasvaneet sen parissa. Lisäksi tietysti tapasin täällä belgialaisauppari H:n, ja jaettu fanityttöys on kaksinkertainen fanityttöys, eikö?

Doctor Who on hyvänmielen tv-sarja, paitsi silloin kun se on pahanmielen sarja ja itken silmät päästäni joko dramaattisten juonenkäänteiden tai nykyisen pääkäsikirjoittajan seksististen juttujen takia. Joku siinä sinisessä poliisiboksissa asuvassa alienissa vain vetoaa. (Juonitiivistelmä niille, jotka eivät tiedä mistä on kyse: Doctor Who on nyt 50 vuotta britti-tv:ssä pyörinyt scifisarja jossa seikkaillaan poliisikopiksi naamioidulla aika-avaruusaluksella ja taistellaan erilaisia pienellä budjetilla tehtyjä hassunnäköisiä pahiksia vastaan. Ruuvimeisselillä. Sitä katsoessa pitää olla tietynlainen asenne päällä...)

Doctor Who Experience sijaitsee siis Cardiff Bayssa ja sinne pääsee keskustasta bussilla numero 6. Mietittiin H:n kanssa että osataankohan jäädä oikealla pysäkillä pois, mutta siitä ei tarvinnut olla huolissaan - pysäkin nimi oli Doctor Who Experience ja se sijaitsi tuossa valtavan sinisen teollisuushallin vieressä. Olisi ollut vaikea missata.

Me oltiin varattu liput heti aamusta (siellä on tietyt ajat, jolloin voi mennä), joten porukkaa ei onneksi ollut paljoa. Kun tultiin takaisin, jono oli jo kasvanut. Suosittelen siis aamua :) Experience alkoi opastetulla kierroksella, joka kesti suunnilleen puoli tuntia, mutta tuntui paljon lyhyemmältä (ja olisi mun puolesta saanut olla pidempi). Opas, joka lähinnä oli mukana varmistamassa, ettei kukaan harhaile tiehensä tai riko mitään, oli ihanan innostunut fanipoika - ylipäätään kaikki henkilökuntatyypit olivat tosi mukavia ja selvästi tykkäsivät työstään. Opastetun kierroksen aikana ei saanut kuvata enkä viitsi spoilata sitä kenellekään, joka reissua mahdollisesti suunnittelee, mutta Matt Smithin Doctorin videolta opastamana kipitettiin läpi erilaisten sarjasta tuttujen paikkojen ja matkalla tapahtui juttuja, jotka saivat niin lapset kuin aikuisetkin hyppimään innostuksesta, ja useampaan otteeseen nuorimmat lapset itkivät huutoitkua pelosta. Perus Doctor Who -settiä, siis. (Ihan oikeasti kyllä, älkää viekö mitään neljävuotiaita sinne. Weeping Angels ei ole naurun asia.)

Kun oltiin saatu maailma pelastettua, päästiin Experiencen toiseen osaan, joka oli museotyyppinen kokoelma kaikkea Doctor Who -kamaa. Melkein kaikki jutut olivat alkuperäisiä, mikä oli hienoa, ja näyttely oli sarjan tekijöiden itsensä kokoama, joten se oli juuri sellainen kuin "kuuluukin" ja selvästi tehty niin nörttimäisellä rakkaudella kuin mikään vain voi.

Kuvat eivät ole mitään super-HD-laatua, koska tuolla hallissa oli aika pimeää, mutta kyllä noista jotain selvää saa.

Esillä oli mm. kaikkien Doctorien alkuperäiset puvut - niihin ei saanut koskea, mutta työnsin naamani puolen sentin päähän ysin ihanasta nahkatakista ja tuijotin intensiivisesti. Se on ihana.

Näytteilä oli myös kaikkien uuden Whon matkaseuralaisten asut. Huomaako kukaan muu sellaista trendiä, että pitkät housut muuttuivat lyhyiksi hameiksi kun Moffat otti vastuun? Minä ja H vihaisina feministeinä rypisteltiin kulmiamme tälle.
P.S. Haluan nuo Oswinin korkkarilenkkarit *___*

Kympin TARDISin sisäpuoli. Alkuperäinen sellainen, joten paikoittain palanut ja kärsinyt, mutta hieno!

Nörttibloggaaja luonnollisessa elinympäristössään.

Monsteritkin olivat hyvin edustettuina. Dalekeja oli pitkät rivit...

Delete!

Tämän kohdalla yksi työntekijä selitti pienelle pelästyneelle pojalle, että muistatko sen jakson missä Silence kidnappasi Amyn. Selvästi poju muisti, ja meni äitinsä taakse piiloon :D Alkuperäinen lavaste, siis.

Nuo behind the scenes -suunnittelujutut olivat myös tosi kiinnostavia ja saivat toivomaan, että pääsisin myös duuniin Doctor Whon tuotantoon. Vink vink BBC. Voin tulla keittämään kahvia teille.

Hyvää 50-v synttäriä siis, Doctor Who, Walesin lahja maailmalle! Experience loppui tietysti kauppaan, jossa myytiin kaikkea mahdollista ihanaa. Mukaan tarttui vain TARDIS-muistikirja, "Van Goghin" The Pandorica Opens -taidejulisteen olisin halunnut, mutta en uskaltanut ostaa kun en tiennyt miten saisin sen ehjänä Suomeen :( Surku.

Mutta ei tässä kaikki. Meidän sohvasurffaushosti oli selittänyt epämääräisesti, että jossain siellä Cardiff Bayn rannassa on joku Doctor Who -muistomerkki. M, kreikkalainen ja Whohon vihkiytymätön kun oli, pudisteli päätään. "Ne vie kukkia sinne. Friikit."

Pakkohan se oli nähdä, ja googleilu paljasti, että Mermaid Quaylta tosiaan löytyy Torchwoodin Ianto Jonesin muistoksi pystytetty seinä. Hyvänen aika :D

Ihmiset - Jenkeistä asti - olivat jättäneet kukkia, fanarttia, osanottoja Ianton poikaystävälle ja vihaisia kirjeitä sarjan käsikirjoittajalle, joka haukuttiin moneen kertaan Ianton tappamisesta. Uskon fanittamiseen ja hyväksyn sen monet muodot, mutta tuossa oli jo jotain häiritsevää, vaikka samalla oli tosi ihanaa miten paljon vaivaa ihmiset olivat nähneet (ja miten siellä oli vieläkin tuoreita kukkia ja lappusia, vaikka Jonesin, öh, kuolemasta on jo neljä vuotta). Myöskin kiva, ettei mitkään kaupungin siivoojat olleet ottaneet noita alas, Cardiffissa selvästi otetaan nämä asiat vakavasti - hyvä Cardiff! Mun pitää varmaan nyt myös kaivaa Torchwoodit esiin jostain. En ole nähnyt jaksoakaan, mutta jos se kerran herättää näin suuria tunteita niin pakko se on tsekata.

Sellainen oli siis Cardiff. Monia Doctor Whon/Torchwoodin kuvauspaikkoja löytyy sieltä myöskin, mutta me ei lähdetty niitä metsästämään sen enempää kuin mitä yrittämättä tuli vastaan. Kotiin lähti onnellinen Aino, 19 v, saatuaan leikkiä dalekia ja ajaa TARDISia. Myöskin neloskohta mun to do -listalta tuli täytettyä, joten jee!

Katsokaa tuota tukkaa muuten. Mulla oli polkkatukka kun tänne lähdin...

Cardiff ja vähän lisää huonoa säätä

Cardiffista tulee nyt kaksi postausta, mikä on ehkä vähän ylimitoitettua kun ottaa huomioon että viihdyttiin Walesissa vajaat 24h, mutta mulla on tuosta reissusta kahdenlaista asiaa. On se asiallinen matkakertomus asiallisilla matkakuvilla varustettuna, ja sitten se fanityttöpostaus epätarkkoine dalekinkuvineen ja ihqihqihq-kommentaareineen. En viitsi sotkea näitä yhteen. Nyt ensin tulee asiallista settiä Cardiffista yleisesti ja Doctor Who -päivitystä joskus myöhemmin, koska yleisiä juttuja kohtaan on ehkä enemmän kiinnostusta - ja koska en edelleenkään pysty tuosta Doctor Who Experiencestä kirjoittamaan ilman, että joudun minuutin välein pitämään fanityttökohtaustauon lattialla kierien ja DW-tunnaria ulisten (not really). Säästetään sitä myöhemmäksi.

Lähdettiin siis H:n kanssa lauantaina matkaan, saatiin onneksi halvahkot bussiliput vaikka varattiinkin vähän viime hetkellä (siis, öh, perjantai-iltana :D). Mulla oli osa kamoista vielä repussa Cambridgen jäljiltä, joten pakkaaminen kävi helposti - musta on muutenkin tullut ihan mestaripakkaaja, viikonlopun tavarat mahtuu ihan hyvin mun Primarkin seikkailureppuun. Hyvä minä!

Vannon että mun viikonloppureissut täällä on jotenkin kirottu, aina kun lähden Lontoon ulkopuolelle seikkailemaan niin sää menee kamalaksi. Kesäkuisessa Cardiffissa oli noin kymmenen astetta lämmintä mutta muuten sää oli vaihteleva - vettä tuli tihkuna, kaatosateena, keskivahvuisena sateena, välillä tuulen takia aivan vaakatasossa ja välillä ihan suorana suihkuna taivaalta...

Tästä huolimatta oli tosi mieltälämmittävä miniminibreikki ja palattiin H:n kanssa Lontooseen sellaiset idioottivirnistykset naamalla ettei mitään. Meidän couchsurfing host oli ihana, vähän ehkä epäilytti mennä 30-something kreikkalaisjäbän luokse yöksi mutta M paljastui tosi mukavaksi tyypiksi ja hyväksi kokiksi, ja sen asunto oli ihan keskustan liepeillä, joten parempaa yöpaikkaa ei olisi voinut toivoa. Meidän bussi oli perillä aika myöhään, joten lauantai-ilta meni kreikkalaisen ruuan, viinin ja suomalaisen ja belgialaisen musiikin parissa rennosti hegaillen. Lisäksi tietysti ulkona satoi, joten senkään puoleen ei viitsitty mennä ulos.

Millennium Centre

Sunnuntai oli sitten reippailupäivä ja juostiin ympäriinsä kuin pienet eläimet. Cardiffilla on kaksi keskustaa, se vanha Cardiff city centre ja Cardiff Bay, jossa on uudempia rakennuksia. Cardiff Bay oli suuntana ensin, koska oltiin bookattu aamuksi Doctor Who Experience, jonka jälkeen pyörittiin ympäriinsä. Olen tuolla Cardiff Bayn alueellakin 12-vuotiaana käynyt, ja hämärästi muistin jotain juttuja, mutta enimmäkseen kyllä kaikki tuntui uudelta ja jännältä.

Tähän ehkä paneudun lisää sitten DW-postauksessa, mutta ihan oikeasti. Olivat pistäneet pystyyn muistomerkin Ianto Jonesille, joka kuoli puolustaessaan maapalloa ulkoavaruuden muukalaisilta... Torchwood-telkkarisarjassa (joka on siis Doctor Whon spin-off). Voi Cardiff. :D

Pieni pala Norjaakin löytyi Cardiff Baysta.

Cardiff Baysta palattiin vanhaan keskustaan ja jatkettiin sightseeingiä.

Cardiff Castle

Haltiakieltä vai kymriä?

Treffattiin vielä M ennen lähtöä, se vei meidät supersuloiseen kahvilaan/baariin, jossa istuimina toimivat mm. sängyt ja patjoilla täytetyt kylpyammeet. Ihana! Oon varma että tuontapainen jostain päin Lontootakin löytyy, kun vaan tietäisi mistä :/

Kansallismuseo juostiin läpi kymmenessä minuutissa, koska se menikin kiinni aikaisemmin kuin luultiin. Vähän loppui ehkä aika kesken... Siellä olisi ollut kaikkea täytetyistä eläimistä impressionismimaalauksiin ja keramiikkaan, harmittaa että missattiin se.

Bussi lähti kuudelta taas takaisin kohti Lontoota, että ehdittiin jotenkin ajoissa kotiin nukkumaan. Kiva reissu, pidempäänkin olisi voinut olla mutta hyvä että päästiin ylipäätään käymään! Cardiff on kiva pikkukaupunki ja walesilainen tunnelma on kyllä jotenkin omanlaisensa (kielestä puhumattakaan). Sohvasurffauksesta sain taas positiivisen kokemuksen, mutta tämä brittisää alkaa oikeasti käydä hermoille pikkuhiljaa. Miten voi kesäkuun loppupuolella edelleen olla niin kylmä, että joutuu villapaidassa ja takissa kulkemaan. (Kun ei olla edes Suomessa!) Epistä, haluan rahat takaisin.

(P.S. Kai kaikki ovat tietoisia, että Googlen Reader -systeemi suljetaan ensi maanantaina, 1.7.? Käytännössä tarkoittaa (käsittääkseni) sitä, että kaikki nuo blogifeedit häviävät, jos ootte Bloggerin/Googlen kautta tilanneet mun tai jonkun muun blogin, joten pitääpi siirtyä Blogilistaan, Bloglovin'iin, Feedlyyn tai johonkin muuhun. Olen ihan hämmennyksissäni tästä enkä ollut itse kuullut juttuakaan ennen kuin tänään, joten ajattelin nyt infota :D)

In Finland we have this thing called Juhannus

Noniin, hyvää juhannusta kaikille! Lontoossa on perinteinen juhannussää, vettä tuli äsken aivan kaatamalla ja näyttää siltä, että lisää saattaa hyvinkin olla tulossa. Lämpötila on sukkahousukelitasolla. Jussipiknik taitaa siis jäädä piknikkeilemättä...

Lisäksi on ollut draamaa lemmikkirintamalla, viimeinen marsu kuoli maanantaina ja eilen katosi kissa - vielä ei ole näkynyt, rukoilen että se tulee ehjänä takaisin koska vaikka ensin olin tosi epäilevä tämän kissaprojektin suhteen, niin rakastuin kyllä heti kun tuo pentu meille talvella tuli :( Kamalaa ajatella, että se on yksin tuolla jossain kylmässä ja sateessa, mutta kaipa se pärjäilee. Ehkä se viettää jussia kettuperheen kanssa, en jotenkin hämmästyisi yhtään.

Hostmumi toi kuitenkin tänään ruisleipää jostain ruokamessuilta - oikeaa semmoista suomalaistyylistä ruisleipää, se piristi kyllä koko viikkoa. Om nom. Ja kohta pääsee viikonlopun viettoon sateesta huolimatta, ja huomenna on taas lähtö reissuun, tällä kertaa Cardiffiin. Tämä tuli vähän lyhyellä varoitusajalla, mutta tajuttiin H:n kanssa että nyt on pakko mennä jos aiotaan sinne ehtiä, ja tänään varattiin viime hetken bussit ja tietysti liput Doctor Who Experienceen (hups no kyllä me sinne viisivuotiaiden joukkoon sulaudutaan ihan hyvin, hys nyt). Sohvasurffaushosti löytyi onneksi, jee :) Katsotaan, millainen surffausviikonloppu tästä tulee, viimeksi oli ainakin ihan mahtavaa.

Pikkuisen kaipailen suomalaista juhannusta, täytyy myöntää, haikeana luen täällä uutisia juhannusruuhkista ja hukkumiskuolemista ja makkaran loppumisesta kaupoista :D Viime juhannuskin meni töissä vähän ohi kyllä, ehkä ensi vuonna pääsisi taas mökille. Muuten en ole edes mökki-ihminen, mutta juhannuksena kuuluu pariksi päiväksi mennä.

Mutta pitäkää kaikki Suomen-suomalaiset ja ulkosuomalaiset ja ulkomaalaisetkin kiva juhannus, mä palailen blogin pariin ensi viikolla Cardiffin-kuulumisten muodossa :) Älkää nousko veneessä seisomaan.

Cambridge ja missä se kesä oikein viipyy

Lontoossa taas! Viikonloppu tuntui ihanan pitkältä, jonkin myös niin raskaalta että vielä viime yön kymmenen tunnin yöunien jälkeenkin olen ihan väsy. Mun ja E:n oli siis tarkoitus vietttää viikonloppu jossain rannikolla, haaveiltiin merestä ja auringosta, mutta kun sää pysyi vaan kylmänä ja harmaana, niin biitsi vaihtui Cambridgeen. Näinkin oli hyvä, Cambridgeen olin halunnut mennä ja to do -listan ykköskohta tuli täytettyä.

Sää oli vaihtelevasti sateinen ja aurinkoinen, mutta siperiamainen tuuli puhalsi tasaisesti koko viikonlopun ajan, joten panostettiin sisäaktiviteetteihin kuten museoihin ja pubeihin, mutta ehdittiin me kävelläkin ympäriinsä silloin, kun sää suosi. Cambridge on onneksi aika pieni paikka, joten kaikki kiva oli kävelyetäisyydellä.

Tosi kaunistahan siellä oli, kaikki noi vanhat yliopistorakennukset olivat ihan mielettömiä. En kuitenkan yhdy hostmumin näkemykseen, että Cambridge olisi nätimpi kuin Oxford. Tosi samanlaisia ne ovat.

Lauantain illallinen syötiin söpössä The Mill -pubissa joenrannassa.

Mulla on tämmöinen burgeridieetti... Suosittelen.

Syömisten jälkeen suunnattiin leffaan - mitä sitä turhaan Cambridgen nähtävyyksiä katselemaan, kun voi istua pimeässä huoneessa katsomassa muovisen näköistä New Yorkia The Great Gatsbyssa. :D Hyvä kuitenkin että mentiin, koska leffateatterista löytyi myös ravintola, jossa astiasto oli...

Iittalaa! Oli pakko käydä teellä, että saatiin ihailla Taika-mukeja lähempää. Tuli ihan käsittämättömän kotoinen olo noista. :D

Sunnuntaina meillä oli melkein koko päivä aikaa, koska bussi lähti vasta illalla. Käytiin kasvitieteellisessä puutarhassa...

...ja Fitzwilliam Museumissa.

Ja tietysti pyörittiin kaupoissa, joita Cambridgesta löytyi yllättävänkin paljon. Löysin ihanat kengät mutta en ostanut, tänään menin Lontoon New Lookeihin jahtaamaan niitä kaipauksen vallassa mutta täältä ei mistään löytynyt mun kokoa. Itken. Koskaan ei pidä jättää kivoja kenkiä kauppaan :(

Cambridgen-reissu päättyi italialaisella ruualla, innoistuin taas ruokakuvaamaan.

Ruoka piristi vähän, mutta nukahdettiin silti bussiin ja matka takaisin Lontooseen meni tosi nopeasti. Tällä kertaa tajuttiin käyttää hyödyksi Stratfordin bussiasema, joka on meidän koteja paljon lähempänä, sen sijaan että oltaisiin ajeltu kävelyvauhtia Victorialle asti. Aina oppii jotain uutta.

Semmoista tällä kertaa. Oxford vs. Cambridge -debaatissa olen kyllä edelleen Oxfordin puolella, mutta Cambridgessakaan ei ollut vikaa. Kiitokset E:lle matkaseurasta!

I'm hella positive for real, I'm all good

Olin eilen illalla Camdenissa pubissa istumassa ruotsalaisen A:n kanssa. A oli ensimmäinen aupair jonka tapasin tänne tultuani, ja vaikka meistä ei mitään bestiksiä tullut, niin nähdään silti aina tunnollisesti parin kuukauden välein ja vaihdetaan kuulumisia. A:kin on nyt päättänyt jäädä tänne, tuntuu että olen kohta ainoa, jonka aupairvuosi tosiaan jää vain yhdeksi vuodeksi. Surin taas lähtemistäni ja puhuttiin siitä, mikä Lontoosta oikein tekee niin ihanan. Minun vastaukseni oli, että täällä on aina tekemistä ja jotenkin on asioiden keskipisteessä ihan eri tavalla kuin Helsingissä (vannon, että jonain päivänä lakkaan mollaamasta Helsinkiä joka toisessa lauseessa, mutta se päivä ei ole vielä.) Tykkään siitä.

Tänään aloitin päivän yrittämällä säätää vielä Pride-vuoroani siinä onnistumatta - vaikka Orlandokin hiipi avuksi. Mut tulee siis näillä näkymin löytämään Trafalgar Squarelta puolestapäivästä iltaan asti, pyörin siellä komentamassa jengiä ja luultavasti eksyttämässä turisteja mun epämääräisellä Lontoon-tuntemuksella.

Aamun töiden jälkeen suuntasin harmaata ja kylmää säätä uhmaten kaupungille seikkailemaan. H oli taas kulttuurikaverina, joten ensin suunnattiin Westminster Cathedralille Victorian aseman liepeille. Olin joskus kulkenut siitä ohi ja ihmetellyt sitä, nyt siis paljastui että kyseessä on ilmeisesti tärkeäkin katolinen kirkko.

 

Ulkoa se oli vähän omituinen, kirkon ja rautatieaseman yhdistelmän näköinen - St Pancrasin asemassa on jotain samaa fiilistä. Sisällä oli samalla tavalla yhdistelmä kultaisina kimaltavia Jeesuskoristeita ja paljaita tiiliholvikaaria, jotka näyttivät joltain metrotunnelin mustuneelta sisäpuolelta, isommilta vain. Tulipahan käytyä, Westminster Abbey kuitenkin pitää asemansa mun lempikirkkona.

Kirkkoreissun jälkeen hypättiin taas metroon ja huristettiin South Kensingtoniin Victoria&Albert-museoon. David Bowie -näyttelyyn oli hirvittävät jonot, ei yllätyksiä siellä, mutta käytiin Tudor-näyttelyssä, josta löytyi monenlaista tavaraa, muun muassa delfiinipatsas, joka näytti ihan ahvenelta, ja William Shakespearen First Folio, tärkeä opus wannabe-filologille. (Westminster Cathedralissa sytyteltiin kynttilöitä mun pääsykoeonneksi, saa nähdä oliko siitä apua.)

Lounas syötiin libanonilaisessa Le Comptoirissa, ja nälissämme syötiin kaikki ennen kuin ehdin ottaa kameraa esiin. Hyvää oli (hummusta, hummusta kaikkialla *___*), ja tykkäsin paikan tunnelmasta hirveästi.

Sitten olikin taas aika rynnätä nuorimman pojan koululle, ja viime viikolla alkaneen Poirotin 13. tuotantokauden inspiroimana nappasin vihdoin kuvan tuosta pojun koulun vieressä olevasta talosta, joka esiintyy siis tärkeässä tv-roolissa Poirotin kotitalona. Wooo!

Kotona ihmettelin vielä kännykkääni, jonka uusin temppu on sähköpostien väliaikainen kadottaminen ja hymyilevän auringon tarjoaminen viestien tilalle?

Hyvää päivänjatkoa, juu. Mulla oli kyllä postia, mutta ei varmaan mitään tärkeää. Tuo aurinko on vielä niin kirsikka kakun päälle, se ei hirveästi naurata siinä vaiheessa kun en pääse sähköposteihini käsiksi. Tai naurattaa vähän, koska mitä ihmettä :D

Tämmöisiä siis täällä, huomenaamulla suuntana Cambridge ja ensi viikon missio olisi päättää suomeenlähtöpäivä ja varata ne lennot vihdoinkin. Postaustoiveita saa heittää, viimeiset mahdollisuudet sen suhteen alkaa olla käsillä!

Say you'll stay the night, 'cause we're running out of time

Tälle viikolle ei oikein ole ollut mitään bloggattavaa. Oon tehnyt paljon töitä, viikonloppukin meni esim. korvatulehduksesta kärsivää hostlasta lääkärissä ja apteekissa käyttäen, joten mitään tajunnanräjäyttävää kirjoittamisenaihetta ei ole ollut. Muutamassa muussa au pair -blogissa ollaan kuitenkin aupparivuoden lopun lähestyessä listailtu asioita, jotka pitää vielä saada tehdyksi ennen lähtöä. Mulla oli tällainen postaus työn alla joskus kauan sitten, mutta nyt tehtävälistaukset on vielä tärkeämpiä, kun Lontoo-ajan loppu häämöttää jo ahdistavan lähellä.

Siispä, muutama juttu, jotka haluan vielä tehdä ennen lähtöä. Mulla on vähän reilu kuukausi jäljellä ja jotenkin tämä ajan loppuminen kesken ahdistaa niin paljon etten ole saanut oikein mitään konkreettisia suunnitelmia tehtyä, kun mietin että aikaa ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Nyt pitää siis ryhdistäytyä, muuten istun kotona siihen asti että joku raahaa mut lentokentälle ja sitten oonkin jo Suomessa. Pariisin-reissun olen kuitenkin hylännyt raskain mielin, sille ei vaan ole enää aikaa kun silloin toukokuussa en pystynytkään lähtemään. :(

To do viimeisille Lontoon-viikoille

1. Reissaan vielä Lontoon ulkopuolellekin.

Lontoo-syndrooma on iskenyt täysin ja välillä on vaikea muistaa, että muuallakin on elämää. Tänä viikonloppuna olisi kuitenkin tarkoitus lähteä sohvasurffaamaan jonnekkin päin Englantia, ja hostien loma-asunnolle Essexiin olisi myös kiva päästä ennen kuin lähden. Kaduttaa vähän, etten ole käynyt siellä enempää vaikka hostit melkein joka viikonloppu menevät ja se on tosi ihana paikka, mutta kaverit Lontoossa painaa mun vaa'assa kuitenkin enemmän kuin viikonloppu pienessä maalaiskylässä hostperheen kanssa.

2. Pride in London!

En vieläkään tiedä miten tähän päädyttiin, mutta oon menossa vapaaehtoiseksi Lontoon Pride-tapahtumaan kesäkuun vikana viikonloppuna. Jännää! En oo koskaan ollut lähelläkään mitään Pridea, missään koskaan, joten vastuuhenkilöksi ryhtyminen oli looginen ensimmäinen askel, eikös? Tunnen itseni tosi junnuksi siinä porukassa muutenkin, vapaaehtoisista suurin osa on keski-ikäisiä, ja miehiä. Luulin että vapaaehtoishommat oli nuorten naisten juttu? Kivoilta kaikki vaikuttavat kuitenkin, joten eiköhän tuosta hyvä tule.

3. NaNoWriMo-kavereiden tapaaminen.

Kiireiset lontoolaiset on kiireisiä, ja aikataulujen yhteensovittaminen on hankalaa, mutta pakko mun on mun kirjailijakollegoita vielä ehtiä treffata. NaNo-tyypit ovat olleet ihania ja saivat mut ekoista miiteistä lähtien tuntemaan oloni tosi tervetulleeksi niin Lontoon NaNoWrimo-piireissä kuin Lontoossa ylipäätään.

4. Doctor Who Experience Cardiffissa tai Harry Potter Studio Tour Lontoossa.

Jompi kumpi on pakko päästä näkemään! Potter olisi helpompi koska se on Lontoossa, mutta DW kutsuisi enemmän. En ole kunnon fanityttö jos en kumpaakaan noista ole nähnyt. Lisäksi tietysti mun ensimmäinen Britannian-reissu suuntautui juuri Cardiffiin ja 12-vuotias pikku-Aino rakastui täysin ja vannoi tulevansa takaisin vielä monta kertaa. Niin kuin tulinkin, mutta Cardiffissa en ole päässyt uudelleen käymään.

5. Siskon kanssa hengailu

Pikkusiskoni tulee ensi kuussa kielikurssille Lontooseen, jii! Käyn ryöstämässä sen sieltä koulusta. Tai siis. Kun porukat kävi talvella täällä, tuntui että aika meni ihan liian nopeasti, nyt toivottavasti saadaan hengata rauhassa, mikäli kurssiaikataulu sallii.

6. Paardi

En ole kovin ahkerasti käynyt bilettämässä täällä, kun pubiin on niin helppo mennä yksille tai kolmille ja sieltä pääsee aikaisin kotiin nukkumaan, mikä sopii mun vauvamaiseen unirytmiin parhaiten. Ja varsinkin Suomityttöjen kanssa tunnutaan aina päätyvän ihan tyhmiin paikkoihin, mutta jos nyt lopun häämöttäessä onnistuttaisiin viettämään edes yksi hyvä klubi-ilta. Islingtonin O2 Academy on edelleen käymättä, vaikka kaikki kehuu sitä ja olen asunut kävelymatkan päässä siitä melkein vuoden, häpeän itseäni. Jonnekin pitää siis vielä päästä juhlimaan.

7. Juhannus!

...Mistä päästäänkin aiheeseen juhannus. Viime jussi meni töissä kärsiessä, mutta muuten olen viettänyt kaikki juhannukset mökillä. Nyt täytyy löytää joku korvike. Merimieskirkolla olisi jotain menoa, mutta en ole varma, onko Suomi-ikävä niin kova että sinne asti raahautuisin. Merimieskirkko on kyllä ihan paras paikka, jos asuisin täällä pidempään niin siellä tulisi varmasti enemmänkin ravattua. Sieltä saa ruisleipää ja salmiakkisuklaata, paras kirkko ikinä!

8. Joku nähtävyysjuttu.

London Eye, London Zoo, Sherlock Holmes Museum, (joo no siellä on aina hirveä jono aasialaisturisteja ovella niin en oo jaksanut jonottaa, tiedän että se oli mun ensimmäiset jutut jotka teen Lontoossa -listalla joo) tai joku muu sellainen paikka, missä turistin kuuluu käydä ja jota en ole vieläkään nähnyt. Shardiin haluaisin ihan kamalasti, mutta en taida uskaltaa. Ehdotuksia?

9. China Town.

Sohon seuduilla tulee kyllä varmasti vielä hengattua, mutta listaan tämän silti, voisi mennä vaikka syömään joku ilta. China Town on ihana, rakastan kaikkia niitä ravintoloita ja omituisia ruokakauppoja *___* Kiina-kuume on muutenkin kova, ja China Town tarjoaa jonkinlaista ensiapua siihen.

10. Leffaan.

No kyllä on jännä elämä minulla... Mutta täällä suurin osa leffoista tulee ensi-iltaan paljon ennen Suomea (The World's End Martin Freemaneineen on ainakin pakko nähdä :3) ja Prince Charles Cinema (muiden muassa) järjestää kaikkia kivoja spesiaalijuttuja, kuten Mean Girls Quote-Along, joka kuulostaa niin eeppiseltä ettei mikään koskaan. Maratoonejakin olisi tarjolla, mutta Taru Sormusten Herrasta jätti jo ikuiset traumat - yksi asia mitä britit eivät osaa tehdä on mukavat leffateatterituolit.

Tämmöisiä nyt mietiskelen. Lisäksi mietiskelen, millä taikatempulla aion pakata viisi matkalaukullista tavaraa yhteen, mielellään alle 23-kiloiseen laukkuun, miksi kesä ei tule Lontooseen, ja pitäisikö mun pikkuhiljaa alkaa miettiä sitä Suomeen paluun ajankohtaa. Jännän äärellä ollaan taas.

Sardinia

Noniin, nyt vähän Sardinian-kuulumisia! Green Dayn keikkapäivänä alkanut flunssa on taas viikonlopuksi pahentunut, joten mitään hirveän pitkiä matkakertomuksia ei nyt pysty kirjoittelemaan. Mikä näissä lauantaipäivissä oikein on, että oon aina kipeänä.

Mutta, oltiin siis hostperheen kanssa Algherossa lasten half term -lomaviikolla toukokuun lopussa, ja kyllä kelpasi maisemanvaihdos - minulle ainakin, lapsia lähinnä harmitti kun siellä ei ollut Xboxia. Sää ei ollut kovinkaan lämmin ja aurinko näyttäytyi vain sen verran että juuri ja juuri ehdin polttaa sääret ja käsivarret. Kivat t-paita- ja shortsirajat taas, ihanaaa.

Alghero oli kuitenkin ihan supersuloinen pikkukaupunki, jossa olisin viihtynyt pidempäänkin. Sardiniasta mulla ei ollut oikein minkäänlaista käsitystä, mutta olin haaveillut Italiaan matkustamisesta piiiitkään, lähinnä Jamie Oliverin aivopesemänä, joten olin ihan innoissani lähdössä!

 

 

Meidän hotelli oli tuon vanhankaupungin ulkopuolella, mutta käytiin aina siellä syömässä ja muutenkin kävin harhailemassa. Nolotti hirveästi, etten osannut oikeastaan sanaakaan italiaa, ja algherolaiset eivät taas puhuneet hirveästi englantia, joten kielimuureilin oikein kunnolla aina kun olin itsekseni liikenteessä. Mutta ainakin tunsi olevansa ulkomailla :D

Parina päivänä raahattiin vikisevät lapset vähän kauemmaksi nähtävyyksiä katselemaan.

Grotta di Nettuno -tippukiviluola oli yksi viikon kohokohdista, mutta matka sinne ja takaisin ei niinkään. Portaikko (joku sanoi 600 porrasta, mutta se tuntui paljon pidemmältä) kulki tuollaista valtavaa vuorenseinää pitkin, kallion huipulta ihan merentasoon asti. Alasmeno oli korkeanpaikankammoiselle pelottavaa, minä ja hostmum ryömittiin rapukävelyä seinänviertä pitkin ja yritettiin olla katsomatta alas. Ylös kiipeäminen taas hajotti huonon kuntoni takia, kirosin taas kerran sitä etten vain saa potkittua itseäni lenkkeilemään. Mutta kiipeily oli sen arvoista! Kuvia sieltä ei oikein saanut otettua huonon valaistuksen takia, mutta ihan maaginen (ja valtavan iso!) paikka. Woooo.

Toinen reissu tehtiin saaren pohjoispäähän, Argentieraan ja Stintinoon. Jouduin kartanlukijaksi, mikä olikin sitten tosi hilpeää. Onneksi matkan varrella oli enimmäkseen hyvät opasteet...

Argentierasta löytyi hylätty kaivos ja meri. Otin taas vaihteeksi miljoona kuvaa aalloista. Tässä yksi.

Stintino oli sitten Sardinian pohjoispäässä, ja sieltä näkyi Korsika! Tehtiin vain pieni kierros pikkukaupungin keskustassa, siellä oli tosi hiljaista jotenkin.

Viisi päivää menivät tosi nopeasti, mutta onneksi Lontoossa odotti arjen lisäksi esim. Green Dayn konsertti, joten takaisintulo ei harmittanut liikaa. Olen tosi onnellinen, että hostini ottivat mut mukaan - pakko ei olisi ollut, ja suurin osa perheistä surutta jättää aupairin kotiin lomien ajaksi eikä muutenkaan työtuntien ulkopuolella aupparista hirveästi välitä. Meillä ei ehkä ole hirveän läheiset välit hostien kanssa, enemmän sellainen työntekijä-työnantajasuhde, mutta ainakin koen, että musta työntekijänä pidetään tosi hyvää huolta. Ei siis ollenkaan valittamista!