I'll go downtown without thinking and shout over a drink

Taas on aika huippuinen viikonloppu takana, joten kuulumisia! Viime viikolla työ tuntui taas kunnolla työltä, mutta vapaa-aika sitten sitäkin paremmalta. Oli myös aktiivisin viikonloppu pitkiin aikoihin, yleensä mulla on edes jossain vaiheessa sellainen hetki, että makaan sohvalla zombiena ja katson LA Inkiä tai Supernannya; nyt ei ehtinyt kotona käydä kuin nukkumassa. Mutta hyvä niin :)

Perjantai-iltana istuin pahaa-aavistamattomana kotona verkkareissa ja luin kiltisti pääsykokeisiin, mutta sitten tuli kuin tulikin kutsu drinkkeilemään ja mähän aika reippaasti heitin verkkarit nurkkaan (ja laitoin toiset housut tilalle) ja hilpaisin ulos ovesta. Seikkailtiin taas puoli Lontoota läpi vain päätyäksemme mun lähi-Wetherspoonsiin istumaan ja juoruamaan. Vielä mua ei tunnisteta siellä, tai ainakaan kukaan ei ole sanonut mitään, onneksi. Mutta tuntuu, että viikonloppuiltoina on melkein mahdotonta löytää pubia, joka ei olisi ihan ovelle asti täynnä ihmisiä. Meidän lähipubi kuitenkin on sellainen, joten sinne on aina liiankin helppo ajautua vaikkei se olekaan mikään hohdokkain paikka - olisin ihan hyvin voinut lähteä verkkareissa. Ja brittipubit on maailman parhaita hengauspaikkoja, en voi kertoa liian montaa kertaa paljonko niitä rakastan.

Lauantaina heräsin reippaasti aikaisin ja lähdin kulttuurikaveri H:n kanssa Somerset Housen Courtauld Galleryyn. Siellä oli nyt väliaikainen Picasso-näyttely, ja pysyvä kokoelmakin oli laatua Matisseineen, Monet'neineen (mitä) ja Van Gogheineen. Ja Somerset House on rakennuksena ja sijainniltaan ihana, siitä pitää joskus muistaa ottaa kuvia. Talvella siellä oli luistinrata, harmittaa etten koskaan mennyt vaikka tarkoitus oli. Brittien luistelu on kyllä aika tappomeininkiä kun luistimenterät heiluvat milloin missäkin eikä kukaan osaa jarruttaa...

Kulttuureilun jälkeen ylitettiin Waterloo Bridge (molemmat pysähtyivät hetkeksi ihmettelemään toisella puolella siltaa näkyvää Parlamenttitaloa ja London Eyeta, ja toisella puolella Cityä ja St Paul's Cathedralia - ei näihin maisemiin vain kyllästy), haahuiltiin tihkusateessa South Bankia pitkin Borough Marketin torille/kauppahalliin ja ahdettiin itseemme intialaista kasvisruokaa, brownieita ja aitoa intialaissedän keittelemää chai lattea. Nam. Puhuttiin taas siitä, miten meiltä loppuu aika kesken täällä - mutta eihän oikeasti mikään aika riitä kun joka viikko löytyy uutta tekemistä ja uusia jänniä juttuja. Ja ehkä tätä kaikkea arvostaakin enemmän kun tietää, että se on vain väliaikaista. Täytyy sitten Helsingistä löytää Somerset Houselle ja Thamesin rannalle vastine.

Illalla oli suuntana taas baari, tällä kertaa Leicester Squaren reunalla oleva kiva, rakasta Wetherspoonsia sivistyneempi mutta kuitenkin rento paikka. Istuskeltiin siellä, juoruttiin lisää. Ei siitä illasta sen enempää :D

Otin oikeasti peilikuvan baarin vessassa -__- Duckface vaan puuttuu.

Noh, sunnuntaiaamuna olin taas toipunut ja suuntana oli tällä kertaa Covent Garden. Meidän oli tarkoitus mennä jollekin ex-kodittomien vetämälle Lontoo-kierrokselle, mutta myöhästyttiin sieltä ja pyörittiin sitten muuten vaan. Teatterialan Olivier Awardsien kunniaksi siellä oli kaikenlaista ohjelmaa, joten hyvin viihdyttiin koko päivä. Ostin Paperchasesta reseptikirjan, enkä ole ihan varma mitä sillä teen mutta se oli niin ihana ja organisoitu välilehtineen ja muovitaskuineen että rakastuin. Paperchasesta löytyy aina jotain söpöä ja erittäin tarpeellista...

Illalla mun oli tarkoitus mennä kotiin Mastering the Language of Literaturen ääreen ja opiskella ja mennä aikaisin nukkumaan - kuten aina - mutta sitten jollain kaverinkaverilla olikin synttärit ja mentiin niitä juhlimaan ja tanssittiin Sohon baareissa niin pitkään, että missasin viimeiset metrot (mihin ei kyllä täällä paljoa vaadita, mutta silti). Ja vaikka olinkin aluksi väsynyt ja yritin koko ajan selitellä itselleni ja muille että nyt mä lähden hei kotiin moikkamoi, niin tuosta tuli niiin viikon kohokohta ja hyvä päätös hyvälle viikonlopulle. Tai siis, kuinka usein tulee hengattua paikassa, jonka katto on liimattu täyteen Barbie-nukkeja? Ja Sohossa on ihanan rentoa, mun rikkinäiset farkut ja flanellipaita oli ihan ok klubiasu. Ja vanha kunnon bussi numero 19 kulkee vuorokauden ympäri siitä Sohon kulmilta, joten aina pääsee onneksi kotiin.

Bar Sohon ruuat blogissa jo toista kertaa...

Tämän viikon omistan oikeasti opiskelulle (poikkeuksena tiestysti vappupiknik, ja keilausilta, ja viikonloppu Brightonissa). Suomi-reissu on enää parin viikon päässä, enkä vieläkään osaa analysoida muinasenglantilaisten runojen runomittaa...

Equality Walk

Pieni mainos-/kerjäysviesti tälle illalle, koska tämä on tärkeää:

Olen siis menossa Brightoniin ensi viikon viikonloppuna, koska aupairkaverini H suostutteli mut mukaan siellä 5.5. järjestettävään Equality Walkiin - ihan kuin en ala-asteaikoina olisi saanut Unicef-kävelyistä tarpeekseni. Equality Walkin järjestää LGB-järjestö Stonewall, ja tarkoituksena on kerätä varoja järjestön koulukiusaamisen vastaiselle kampanjalle. Joo, tiedän, brittikoulut ovat teille kaikille suomalaisille sydäntä lähellä, eikös?

Pointtina tässä on kuitenkin se, että minä, maailman epäsporttisin ihminen, aion tosissani kävellä kymmenen kilometriä ympäri Brightonia - brittisään tuntien todennäköisesti rae- tai vähintäänkin vesisateessa - ja ajattelin että ehkäpä joku teistä haluaisi tukea mun kärsimyksiä sponsoroimalla mua. (En oikeasti tiedä, paljonko 10km edes todellisuudessa on, mutta kuulostaa paljolta!) Sponsorointi tapahtuu mun JustGiving-sivun kautta, joka löytyy täältä, ja lahjoittaa voi ihan niin vähän tai paljon kuin haluaa. JustGivingin kautta lahjoittaminen on helppoa ja turvallista ja lahjoituksesta 100% menee Stonewallille, ei siis minulle tai muille välikäsille.

Sir Ian McKellen aka Gandalf, muiden joukossa, kuuluu Stonewallin tukijoihin, joten olisitte hyvässä seurassa.

Hehehe. Source

Joten kaivakaapas lompakot esiin! (Jos mitenkään viitsitte.) En mä sinne mitään miljoonia lähde kokoon haalimaan, mutta tuo nolla euroa näyttää aika surulliselta :D Laitoin mun tavoitesummaksi kaksikymppiä (euroissa) ja Bloggerin tilastojen mukaan riittäisi paremmin kuin hyvin, jos jokainen tämän lukeva lahjoittaisi vaikka 50 senttiä.

Kysymyksiä, kommentteja ja henkistä tukea saa heittää kommenttiboksiin!

You are what you love, not who loves you

Olin eilen illalla vähän kävelemässä ympäri meidän lähipuistoa Highbury Fieldsiä ennen suomityttöjen pubi-iltaa. Täällä on nyt ihan tosissaan kevät, vielä auringon laskiessakin oli lämmin ja lontoolaiset olivat tulleet koloistaan ulos piknikille. Varpaita ei palellut ballerinoissa ja villapaita alkoi tuntua vähän liioittelulta. Räpsin kuvia blogin täytteeksi, ja muistutukseksi itselleni siitä miten ihania kevät, auringonpaiste ja Islington ovat.

Rakastan Lontoon plataanipuita, voisikohan niitä kasvattaa Suomessakin?

Kukkia! Kesä tulee. Täällä tosin on kukkia vuoden ympäri (jotkut puut kukkivat joulukuussa, sellainen talvi meillä...), mutta kevätkukissa on silti erityistä fiilistä.

Highbury Fieldsin ympärillä on iiihania taloja. Ihan kiva koiranulkoilutusympäristö mulla. Jaksan vieläkin innostua ihan mun kotikulmistakin, täällä on niin kaunista ja mulla ei tule koskaan olemaan varaa edes vuokrayksiöön tällaiselta alueelta, mutta nautitaan tästä niin kauan kuin sitä kestää :D

 



Ja koska mulla on niin loppumattoman nolo musiikkimaku (no really, välillä itsekin mietin että mitä ihmettä), niin olen nyt fiilistellyt Fall Out Boyn uutta levyä. Siispä, tässä FOB:n ja Elton Johnin jokseenkin yllättävän, mutta toimivan yhteistyön tuotos Save Rock and Roll:

Now, today, tomorrow, and always

Musta tuntuu että yksi suurimmista syistä siihen, miksi olen sopeutunut Britteihin niin hyvin on se, että jaan brittien kuivan ironisen elämänasenteen ja rakkauden joka asiasta valittamiseen. Siispä on postauksen arvoinen asia se, että nyt ehkä viikon ajan mulla on ollut tosi hyvä fiilis melkein kaikesta melkein koko ajan. Tuntuu, että kaikki on mennyt hyvin, kaikki ihmiset on olleet ihania (mitä nyt hostlapsia on vähän joutunut kouluttamaan kissan sumutepullolla), ja että mulla vain ei ole tällä hetkellä yhtään syytä olla olematta onnellinen. Kevät, suomalaisittain jopa kesä, on vihdoin saapunut Lontooseen - vielä lauantaina palelin jäätävässä vesisateessa mutta heti seuraavana päivänä aurinko tuli pitkästä aikaa esiin ja lämpötila kipusi pois sieltä miinus viidestäsadasta. Sunnuntaina myöskin H tuli takaisin pääsiäislomalta, ja vietettiin ihana aurinkoinen päivä St Bartsin sairaalan liepeillä piknikillä ja vähän Sherlock-bongailemassakin. Nuorimman hostpojun kanssa ollaan päästy pihalle pelaamaan rugbya pitkästä aikaa.

En vieläkään tiedä, milloin oon lopullisesti palaamassa Suomeen, paluupäivä kun tuntuu siirtyvän koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi syystä tai toisesta, mutta nyt ainakin tuntuu, ettei ole mitään kiirettä ja hyvä lähtöpäivä löytyy sitten kun löytyy. Kuukauden päästä on luvassa lyhyt Suomen-reissu (nimellisesti) pääsykokeiden merkeissä, mikä on kivaa ja odotan sitä kovasti, mutta olen kyllä myös iloinen päätöksestäni tulla sen jälkeen vielä takaisin Lontooseen. Täällä on vielä niin paljon tekemistä ja näkemistä, että tällaisellaankin tuntuu että aika loppuu kesken. Toukokuun alussa on (toivottavasti) luvassa erityisjännä viikonloppu Brightonissa, mutta siitä lisää myöhemmin. Se Pariisikin on vielä käymättä (tähän kohtaan kiroilua Osuuspankin nettipankin toimimattomuudesta ja missatuista mahdollisuuksista -.-) ja muutenkin olisi kiva seikkailla ympäriinsä ennen koto-Suomeen paluuta. M25-kehätien sisältäkin löytyy vielä niin paljon uutta ja jännää että jo ihan Lontoossa seikkailuun saisi kulutettua pari elämää. Onneksi tänne pääsee aina takaisin.

Lontoo - kaikki muutkin paikat tietysti, mutta jotenkin Lontoo erityisesti - rakentuu tietysti ihmisistä, ja super-melkein-kesäsään lisäksi parasta on olleet tottakai ihmiset. Olen osannut nyt jotenkin erityisesti arvostaa sitä, miten kaupassa kassatäti toivottaa kivaa päivää (ja kuulostaa siltä kuin oikeasti tarkoittaisi sitä) ja olen Costan baristalle darling, bussikuski odottaa kärsivällisesti että juoksen ei-niin-Usain-Boltina suunnilleen kotiovelta asti bussipysäkille ja tuntemattomat tulevat puistossa juttelemaan milloin mistäkin kun olen koirien kanssa lenkillä. Ja koska Sherlockin kuvauspaikoilla tuli vietettyä aika nolottavan paljon aikaa viime viikolla, pitää siitäkin (taas) mainita että kaikki siellä olivat supermukavia. Fanien keskuudessa vallitsi mahtava yhteishenki, ja oli omituista mutta hauskaa miten jonkun asian fanittaminen voi yhdistää niin tehokkaasti että ymmärretään toisiamme puolesta sanasta vaikkei oltaisi koskaan ennen tavattu; turvamiehet ja -naiset pitivät meille seuraa ja kertoilivat elämäntarinoitaan ja kaikki käsikirjoittajat ja näyttelijät olivat ihania ja ystävällisiä myöskin, vaikka niillä olikin tiukka aikataulu.

Olen onnellinen myös siksi, että Lontoon-koti tuntuu koko ajan enemmän kodilta ja hostperhe jos ei nyt ihan perheeltä niin ainakin tosi läheisiltä työkavereilta. Lontoo on paljon alkuaikoja tutumpi ja tuntuu kotikaupungilta ja mulla on täällä ystäviä, kavereita ja hyvänpäiväntuttuja. Kantapubit ja -kahvilat on löytyneet, sekä ne paikat joihin ei ainakaan kannata mennä. Täällä on tarpeeksi tuttua ja turvallista mutta myös tarpeeksi uutta ja jännittävää. Olen tyytyväinen elämääni täällä nyt, mutta samalla on alkanut tuntua, että kyllä mä osaan sitten Suomeenkin taas sopeutua, ja olla tyytyväinen siellä. Ainakin vähän aikaa.

Tämä kuva tiivistää viime aikojen tunnelmat aika hyvin. Tämmöisiä. Voin nyt kuolla rauhassa, mun elämässä ei ole enää mitään mitä en olisi saavuttanut.

And... action!

Nyt on kyllä sellainen stalkkeriolo että huh. Vietin eilen yli kymmenen tuntia Baker Streetiksi naamioidulla North Gower Streetillä fanitytöttämässä Sherlockin kolmoskauden ykkösjakson kuvauksia. Viimeiset tunnit paleltiin sateessa, mutta se oli niiiin sen arvoista! (Seison ihan mielelläni kaatosateessa useamminkin, jos se tuo Benedict Cumberbatchin mun luokse...) Mulla oli ensin vähän syyllinen olo kun menin sille, koska tavallaan meitä oli pyydetty pysymään poissa ja kohtelu oli sen mukaista, location manager mulkoili satapäistä fanilaumaa tosi pahasti ja muutkin kuvausryhmän jäsenet näyttivät aika kärsiviltä kun näkivät, kuinka paljon porukkaa sinne oli tiensä löytänyt. Mutta kaikki sujui tosi hyvin ja kaikki osasivat käyttäytyä ja seurata ohjeita, joten loppujen lopuksi kuvauspaikalla oli tosi hyvät fiilikset. (Perun puheeni siitä, että Doctor Whon kuvauksissa kaikilla on kivaa ja Sherlockin kuvauksissa ei kenelläkään.) Jopa Martin "Fuck You" Freeman oli hyvällä tuulella, mikä kertoo aika paljon.

Kuvaukset kuvailtiin siis North Gower Streetillä, joka Sherlockissa toimittaa Baker Streetin virkaa. Myös poikkikadut oli tilapäisesti uudelleennimetty, ja useampikin turisti tuli kartta kädessä hätääntyneenä pyörimään siihen ja ihmettelemään, että miten Eustonin asemalta yhtäkkiä päätyikin Baker Streetin ja Crawford Streetin kulmaan.

Näyttelijöistä paikalla olivat Benedict Cumberbatch, Martin Freeman ja Amanda Abbington. Mark Gatiss pyöri myös kuvauspaikalla, mutta käsikirjoittajan eikä näyttelijän hommissa (höh). Päivän ja illan aikana kuvattiin neljää eri juttua, joista suurin osa varmaan lasketaan spoilereiksi joten niistä pitää olla hys hys. (Tosin paikalla oli kyllä paparazzeja ja ainakin The Sun ja Daily Mail ovat tapojensa mukaisesti taas julkaisseet kaiken.) Mutta jänniä juttuja on luvassa, yhtä kohtausta harjoitellessa kaikki paikalla olleet fanit vingahtivat järkyttyneinä ja Gatiss naureskeli meidän reaktioille.

Ja vaikka varsinaisia settikuvia pyydettiin olemaan julkaisematta, niin tässä on nyt pieni kuva tauolta. Anteeksi. Mutta on ne niin söpöjä. The Hat on näköjään jäänyt pysyvästi Sherlockin vaatekaappiin :D

Parasta - tietysti sen lisäksi, että Benedict tuli illalla juttelemaan meille (olin ehkä metrin päässä siitä *__*) ja halusi varmistaa ettei meillä ole kylmä tai muuten huonot oltavat ja oli muutenkin superihana, ja Amandakin kävi moikkaamassa ja oli myös ihana - oli ehkä se, että sai oikeasti läheltä seurata, miten kuvausjutut toimivat. Turvamiehet ja assistenttityypit olivat tosi mukavia ja tulivat juttelemaan ja kertoivat, missä vaiheessa milloinkin mentiin.

Parasta oli myös se, että sai hengata koko päivän muiden Sherlock-fanien kanssa. Illalla alkoi sataa, ja kyyhötettiin yhteisten sateenvarjojen alla syömässä yhteisiä eväitä, niin kuin kunnon faniperheen kuuluukin. Ainoa mikä jäi harmittamaan hirveästi, oli se että fanikaverini H on kotona pääsiäisloman joten ei päästy yhdessä stalkkaamaan vaikka meidän piti. Opetus: Lontoosta ei pidä koskaan lähteä minnekään.

Vähän yhdentoista jälkeen kuvaukset saatiin vihdoinkin päätökseen ja paikoilleen jäätyneet fanitytöt ja -pojat pääsivät ryömimään koteihinsa. Tuossa vaiheessa meitä oli enää parisenkymmentä jäljellä, ehkä viidesosa siitä mitä päivällä oli ollut, ja mullakin kävi pariin kertaan mielessä että pitäisikö vain mennä kun lopussa kuvattiin enää niitä samoja juttuja jotka oltiin kaikki jo moneen kertaan nähty. Kannatti kuitenkin jäädä loppuun asti, vaikka mun kamera ei pimeässä oikein enää suostunut toimimaan ja lämpötila tuntui tippuneen jonnekin miinus seitsemäänsataan. Oli tää sellainen kerran elämässä -kokemus, etten olisi halunnut missata siitä mitään. Amanda Abbingtonkin lähetti vielä terveisiä :D

Die-hard Sherlock fans...shine on you crazy diamonds.
— A. Abbington (@CHIMPSINSOCKS) April 10, 2013

 

Bath ja seikkailua

Pääsiäisloma on täällä hyvässä vauhdissa, viime viikko kului Lontoossa hostien kanssa ja Bucksissa Suomityttöjen kanssa hengaillessa sekä vähän kipeänäkin (vaihteeksi -.-'). Tässä tulisi nyt kuitenkin kuvia eiliseltä ja tältä päivältä. Hostperhe vei mut katsomaan Bathia, koska hostäiti on kovasti ihastunut siihen ja tsekkailee jo eläköitymispaikkoja sieltä :D Kiva reissu, joskin perhelomailuun kuuluvaa lasten tappelua sai kestää ihan tarpeeksi ja päätin miljoonatta kertaa että omia lapsia en ikinämaailmassa hommaa koska herranjumala sentään. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin hyvä fiilis, ja kaksi päivää oli juuri sopiva aika ettei kukaan ehtinyt tappaa ketään.

Kuvista näkyykin että ilma oli... harmaa. Ei ihan niin harmaa kuin mun kamera väittää, kyllä välillä paistoi aurinkokin, mutta enimmäkseen oli sellaista tasaisen pilvistä brittisäätä. Ja kylmä. Missä se kesä oikein viipyy?

 

 

Ennen Bathia pysähdyttiin Stonehengen luona, lapsia kyllästytti kun olivat olleet siellä ennenkin (siskoni viihtyisi näiden "oon mä ton jo nähny, lol joku Stonehenge" -lapsosten kanssa...) mutta mä olin ihan innoissani. Se oli iso! Ja hieno! Stonehengen ympäristö oli kyllä hassu, siinä oli vain tyhjää peltoa ja pari tietä. Odotin jotain eeppisempiä puitteita :D Mutta ihan hyvä ettei sieltä löytynyt mitään Stonehenge-teemahuvipuistoja. Pyörittiin se aidattu lenkki ympäri, bongattiin Doctor Whon neljänneksi Doctoriksi pukeutunut miekkonen - yritän tässä eräille Suomitytöille todistella, etten ole ainut joka katsoo DW:ta enkä todellakaan sieltä noloimmasta päästä kun vielä en sentään larppaa niitä hahmoja! - ja jatkettiin sitten matkaa.

 

 

Tässä Bath! Tämä ei ollut meidän hotelli (saman näköinen ja samalla kadulla kylläkin) mutta tykkäsin noiden kyltistä enemmän. Hotelli/guesthouse oli söpö, joskin söpöyttä vähensi 100% se, että siellä(kin) oli tosi kylmä. En tule koskaan ymmärtämään, miten britit selviävät jääkaappitaloissaan.

 

Bath oli tosi tosi kaunis, ainakaan keskustan lähettyviltä ei kyllä löytynyt yhtään rumaa kohtaa. Mäkin haluan eläkeläisenä muuttaa tuonne.

 

 

 

 

 

 

Taidekuva leopardikynsistä. Mulla on liikaa vapaa-aikaa.

Ja koska Bath on Bath roomalaisen kylpylänsä takia, sielläkin piti käydä.

 

 

 

 

Tuo kylpylä on nykyään pelkkä museo, eli uimaan ei päässyt, mutta siellä oli silti tosi kiinnostavia juttuja. Lapsetkin innoistuivat vähän, kun siellä oli joku puuhapolku niille. Tarjolla oli myös tuota mineraalivettä juotavaksi, koska kylpyveden lisäksi se oli 1700- luvulla superlääkkettä jota tultiin Bathiin litkimään. Ei ollut hyvää, mutta ei siitä ainakaan huonommaksi olo mennyt...

 

Tykkäys siis Bathille! Nyt ollaan taas kotona Lontoossa ja loppuviikon suunnitelmat mun osalta vielä auki. Kuulin vähän juttua että Sherlockia kuvattaisiin Lontoossa huomenna, katsotaan nyt onko mulla stalkkerireissu kaupunkikierros edessä. Mun fanityttöelämä olis täydellistä jos bongaisin ne jostain.

 

Aaanyways, pahoittelut pienestä blogihiljaisuudesta (viime viikolla en postannut kertaakaan vaikka piti, paha minä :<) ja muistutan taas että postausideoita saa heitellä ettei multa lopu jutunaiheet kesken. Ensi viikolla järjestetään tietysti Margaret Thatcherin hautajaiset, siitä ainakin toivottavasti tulee stalkkausreissu ja blogipostaus. Jännän äärellä ollaan.