Sun is in the sky oh why oh why would I wanna be anywhere else

Islingtonista tuli juuri mun lempikaupunginosa: olin tulossa nuoremman pojan, F:n kanssa koulusta kotiin kun sattumalta bongasin bussin ikkunasta Mark Gatissin ulkoiluttamassa koiraansa ehkä sadan metrin päässä meidän etuovesta. Meinasin saada sydänkohtauksen, onneksi F ymmärsi mua kun selitin että kyseessä on Doctor Who -näyttelijä/käsikirjoittaja ja loppumatka jutusteltiin pojun suosikkidalekeista. Kotiin päästyäni googlailin hiukan, ja ilmeisesti Gatiss asuu täällä meidän hoodseilla jossain. Arvatkaa vain, kuka on huomenna koirien kanssa pihalla koko päivän.

Mulle on myöskin kerrottu että ihan meidän naapurissa asuu joku tunnettu koomikko, mutta nimi ei ollut mulle tuttu joten oon sen iloisesti unohtanut. Ja tajusin tässä juuri että tunnen/tiedän aika ison meitä vastapäätä asuvista ihmisistä (=olen kuullut juoruja heidän parisuhteistaan ja talonrakennushankkeistaan), mutta en ketään joka asuu samalla puolella katua kuin me. Mutta kai mä niihinkin jossain vaiheessa törmään. Mysteerinaapurit. Mutta siis tämän tarinan opetuksena oli se, että on ihan käsittämättömän omituista asua paikassa, jossa (pidän peukkuja) voi yhtäkkiä vain törmätä markgatisseihin tai muihin.

Ja sitten terveisiä työelämästä: mulla piti olla babysittausta torstai-iltana mutta hostmami ilmoitti hankkineensa jonkun perhetutun tänne lapsia vahtimaan ja me mennään jonnekin läheiseen pubiteatteriin katsomaan näytelmää, jota hostäiti kuvasi sanalla 'dodgy'. Ok. Onkin ollut niin raskasta työntekoa tässä, oon tehnyt ehkä 3 h töitä päivässä sovitun kuuden sijaan. Ja viikonloppuna piti mennä lasten kanssa maalle, mutta saankin jäädä tänne klubeilemaan (en olis ikinä kehdannut ite ehdottaa että luistaisin työvelvollisuuksista tällä tavalla, mutta hostmama itse ehdotti että jäisin tänne niin kyllähän se sitten sopii. Täytyy vain käydä shoppaamassa klubivaatteita, mun farkut-ja-teepaita-puvustolla ei hirveästi Lontoon yöelämään lähdetä). Tajuan koko ajan enemmän sen, miten onnekas oon, kun kuulee juttuja aupaireista jotka tekee 12-tuntista työpäivää surkealla palkalla ja joiden hostit silti valittavat, ettei auppari tee töitä riittävästi tai riittävän hyvin. Koska niitäkin siis on.

Tänään tuli muuten eka kunnollinen sadekuuro mitä on päiväsaikaan ollut. Se kesti ehkä kaksi minuuttia ja olin sen ajan bussissa (naureskelin Singin' in the Rain -musikaalin mainoksen alla sateensuojassa kyyhöttäville ihmisille), mutta siis kyllä täällä sataakin! Mutta enimmäkseen paistaa aurinko. Epäilisin jo etten oo Briteissä ollenkaan, jos paikalliset ihmiset ei joka päivä päivittelis sitä että "kauheeta kun on näin hyvät säät, kyllä yleensä syyskuussa sataa kamalasti ja on kylmää ja kurjaa ja kyllä tämä auringonpaiste tästä kohta varmasti lakkaa."