keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kuukausipäivä

Jep, tänään tuli kuluneeksi kuukausi siitä kun saavuin Lontooseen. Unohdin kyllä koko jutun ja muistin sen vasta, kun tappelin lapsten kanssa hampaidenpesusta ja siitä, saako pikkuveljeä potkia vain sen takia, että se on pikkuveli. Babysittauksen ihanuutta.

Mutta hyvää kuukausipäivää minulle! Aika on mennyt aivan käsittämätöntä vauhtia, vaikka tavallaan kyllä tuntuu myös siltä että oon ollut täällä vaikka kuinka kauan. Ei erityisemmin ole sellainen "ohohoo nyt oon sopeutunut tänne tosi hyvin" -fiilis, koska jotenkin tunsin kuuluvani tänne heti alusta lähtien. Tietysti nyt on miljoona kertaa kotoisampi olo kuin alussa, mutta sellaista suurta yksittäistä havahtumista ei ole tullut, että no nyt tää tuntuu kodilta. Ehkä se sopeutuminen näkyy sitten esimerkiksi siinä, että tänään oli jopa vähän tylsä päivä kun en vain laiskuuttani jaksanut lähteä mihinkään (täällä muuten satoi rakeita, joten sääkään ei houkutellut kotoa lähtemään). Enää ei siis ole sitä fiilistä, että joka päivä jaksaisi lähteä sighseeingille tai Bootsiin kuolaamaan, vaan välillä tekee mieli vain maata kotona. Eilen nukuin yllättäen tunnin päikkärit, nukahdin vahingossa sohvalle koirat kainalossa ja heräsin tosi hämmentyneenä siihen että kaverilta tuli tekstiviesti. Hups. Huomenna on kuitenkin taas tekemistä, tai ainakin suunnitelmia, täynnä oleva päivä, joten jospas mä tästä taas reipastuisin.

Kamera ylitti itsensä kun naapureilla oli synttäri-ilotulitukset viime viikolla.

3 kommenttia:

  1. Oi hyvää kuukausi-päivää! Joko siit on oikeesti kuukausi? (itsellä ens viikolla kuukausi päivä, eikä todellakaan tunnu siltä, että täälä olis ollu nii kauan) Ihana kuva ilotulituksestakin! Sun elämä sielä kuulostaa niin ihanalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta :D Kalenterin mukaan on menny kuukausi, mutta tosiaan ei tunnu siltä yhtään! Katotaan sitten että miten hämmentynyt oon toisen kuukausipäivän tullessa vastaan. Ihanaa täällä kyllä on, pakko myöntää, jos ei lasketa sitä raekuuroa :D

      Poista
  2. Hellou!
    Selailin blogilistaa etsiessäni au paireja lontoossa ja löysin blogisi! jee. Itsehän olen tammikuussa lähdössä Lontooseen au pairiksi ja mua jännittää ihan kamalasti! EN ole koskaan käynyt englannissa ja muutenkin.. Olisi tosi mukava jos olisi edes joku tuttu sielläpäin.. (kuulostipas tyhmältä..:D) mutta siis ois kiva vaikka nähdä sittenkun tulen sinnepäin, niin voisit vähän kertoa millaista on siellä jne.. ja vaikka ennenkin esim. netin kautta.. pst. laita mulle vaikka mailia koska tuskin muistan täältä kattoa vastausta kommenttiin! :D

    Jennishca@hotmail.com

    VastaaPoista