maanantai 25. maaliskuuta 2013

Oxford ja räntäsadetta

Lauantaina oli tarkoitus lähteä seikkailemaan Oxfordiin Suomityttöjen kanssa. Olin kolme vuotta sitten kielikurssilla Oxfordissa ja rakastuin lämpimään, aurinkoiseen yliopistokaupunkiin hirveästi, joten odotin matkaa ihan innoissani. Mutta kun lauantaiaamuna kurkkasin ulos ikkunasta, oli vastassa tämä:


Taustatiedoksi se, että viime vuonna tähän aikaan Lontoossa oli melkein 20 astetta lämmintä - pikkuisen harmitti sitten, että tänä vuonna maaliskuun lopulla sataa vielä lunta. Onneksi lumi ei kuitenkaan sotkenut junaliikennettä (täällä etelässä), joten päätetiin silti lähteä matkaan. Hostäiti lainasi mulle vedenpitävän takin, mikä pelastikin sitten mun päivän koska räntä-/lumi-/vesisade ei lakannut ennen kuin vasta myöhään illalla.

Perille päästiin ilman ongelmia, ja vaikka päivä kului enimmäkseen kaupoissa, kahviloissa ja pubeissa säältä suojassa (koska tuon masentavammaksi ei ilma oikein olisi voinut mennä), niin sain räpsittyä muutaman ulkokuvankin. Oxfordin keskusta on superkaunis, vaikka se olisi tietysti ollut edustavampi ilman räntäsadetta.


En muista yhtään mistä tämä kuva on räpsäisty. Joku college siinä on!

 
 
University Church of St Mary the Virgin.
 
High Street
High Street ja Carfax Tower.
Yours truly onnellisena, kun pääsi sisälle lämmittelemään.
Suomityttöjen ryhmäkuva.
Suomityttöjen ruokien ryhmäkuva. Juusto-pekoniburgeri oli nam.
Uutisissa raportoitiin huonon sään aiheuttamista ongelmista pitkään ja hartaasti.
 
Ja vaikka meillä säästä huolimatta oli superkiva päivä, oli silti ihan mukavaa päästä kotiin sulattelemaan sormia ja varpaita. Oxfordin voisi käydä tarkastamassa vielä uudelleen sitten, kun lunta ei varmasti enää sada niskaan. Cambridgekin on näkemättä...

6 kommenttia:

  1. Me ei uskallettu lähteä sinne sunnuntaina ajelemaan :( uusi yritys keväällä, jos siis sellainen joskus tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hyvän valinnan teittekin... Vaikeahan sitä Oxfordia oli ihailla hypotermian partaalla keikkuessa :D Kevät ei näytä millään tulevan, meidän pihalla on vielä ihan aitoa oikeaa lunta :<

      Poista
  2. Joo niin meilläkin...79 cm. Taitaa kevät tulla koko Eurooppaan myöhässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä :< Olin niin haaveillu maaliskuupiknikistä lähipuistossa mutta en mä tonne lumeen mene istumaan.

      Poista
  3. Näytät jotenkin Taylor Swiftiltä!! :D

    VastaaPoista