perjantai 31. elokuuta 2012

Pakkailua

Isoin asia, mitä aupairius on tähän mennessä mulle opettanut, on se, että jos on yksi matkalaukku ja kolme matkalaukullista tavaraa niin ongelmia tulee. Onneksi sain pakkausapua kaveriltani (kutsumme häntä I:ksi koska jee), ja nyt suurin osa kamoista on tungettu laukkuun - ongelma on vain siinä, että laukku on nyt täynnä ja osa vaatteista ja käsilaukuista sekä massiiviset toiletti- ja meikkipussit ovat vielä ulkopuolella. Kaksi ja puoli vuorokautta aikaa kehittää joku TARDIS-tyyppinen boksi joka olisi sisäpuolelta isompi kuin ulkoa. Painorajat nimittäin eivät ole ongelmana, kamat eivät vain yksinkertaisesti mahdu.

Matkalaukku vs TARDIS

Host-äitini lohdutti minua kertomalla, että hänen oli pitänyt postittaa edellisen au pairin perään kolme laukullista vaatteita, koska lentoyhtiön matkatavararajat olivat tulleet vastaan. Ei siis hätää - Suomeen palatessa tämä on vielä vaikeampaa!

Hylkäsin nyt tuon pakkausprojektin tältä päivältä, onhan tässä vielä koko viikonloppu ja maanantaiaamukin aikaa. Huomenna vietetään kavereiden kanssa mun läksiäisiä (=mennään jonnekin mäkkiin syömään, mistä vetoa) ja sitten ei oikeastaan enää ole mitään, mitä Suomessa pitäisi tehdä. Huuuuuuuuuhhh. Tavallaan odotan, että pääsen Britteihin ja voin alkaa elellä siellä, tavallaan en haluais lähteä koska tänne jää niin paljon sellaista, mitä tulee ikävä.

Loppuun Jenna Marblesia. Olisipa mullakin (edes) kaksi laukkua...


6 kommenttia:

  1. Hih, olisko sun vaan kannattanut uskoo sitä laukkukaupan myyjää;) Voihan muutes jotain tarpeellista varmaankin ostaa vasta paikan päältä..? Tsemppiä sinne pakkailuihin:)

    -Marissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisesti :D toisaalta en kyllä oo valmis maksamaan mitään lisämaksuja ylimääräisistä laukuista, mielummin tosiaan jätän jotain tänne ja ostan sitten Lontoosta :)

      Poista
  2. Heh itsellä sama juttu ton pakkaamisen kanssa, että tuntuu tavaraa olevan aivan liikaa (vaikka nii kehuskelinkin, etten ota paljoo tavaraa... En tainnu olla realistinen xD) Kyllä kaikki jotenkin ihmeellisesti saa tavarat mahdutettua, joten tsemppiä! :D Jännittävää, että lähdet jo muutaman päivän päästä o.o ONNEA BRITTEIHIN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin oli kovasti suunnitelmissa pakata kevyesti, en tiiä mitä oikein kuvittelin :D Kiitos ja onnea sullekin sitten kun lähtö koittaa!!

      Poista
  3. Täälleeen randomisti: Eipäs mentykkään mäkkiin <33. Mutta siis: sun Blogi vaan aina piristää mun päivää. Älä vaan missään nimessä lopeta sen tekemistä, ikinä!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei menty! Oltiin kyl E:n ja A:n kanssa jo siin mäkin ovella ku olit lähteny mut sit tajuttiin ettei kenenkään tee mieli ruokaa (mäkki"ruokaa") ni mentiin sit kotiin 8D
      En tietenkää lopeta, oon ihan liian viihdyttävä omastakin mielestäni :DD

      Poista