Lauantaina paras ja ihanin bändi ikinä soitti meidän lähistadionilla Emiratesilla. Olin odottanut sitä monta kuukautta ihan onnessani, laskenut päiviä ja iPodissa ei viikkoihin ollut soinut mikään muu kuin Green Day, ja välillä jompi kumpi lämppäribändeistä, noin vaihtelun vuoksi. Yksi Lontoon-ajan kohokohdista tulossa, mietiskelin, ja kaivoin eyelinerin ja bändipaidan esiin.
No, perjantain ja lauantain välisenä yöllä mulla tietenkin nousi kova kuume ja tuntui oikeasti että olin kuolemassa tai mahdollisesti jo kuollut koska olo oli aika ruumismainen. Green Day on niin elämää suurempi asia mulle, että en tiennyt yhtään miten päin olisin - miten voi käydä noin huono tuuri, mulla ei ole pitkiin aikoihin ollut niin hirveä olo kuin sinä yhtenä päivänä kun mun piti ehdottomasti olla terve. Onneksi olo alkoi siitä vähän parantua särkylääkkeiden ja kaurapuuron voimalla, joten pääsin kuitenkin lähtemään ja pärjäsin sitten loppujen ihan hyvin. Ei Green Dayn keikalla voi olla surullinen tai kipeä!
Lämppäreinä oli ihanat All Time Low ja Kaiser Chiefs, jotka molemmat olivat juuri niin hyviä kuin olin toivonutkin ja varsinkin Kaiser Chiefsin I Predict A Riot sai britit (minä mukaanlukien~) hyppimään ihan liekeissä. Ihan kivasti tulee rahalle vastinetta kun liput olivat £55 ja sillä sai nähdä kolme ihan mieletöntä ja monipuolista bändiä. Kiitos GD, että vedätte puoleenne hyviä lämppäreitä.
Aika menikin tosi nopeasti siinä ja pääesiintyjä pompahti lavalle melkein yllättävän äkkiä. Ja oiiiiiiii, kyllä taas kelpasi. (Kuvat tulevat Green Day Authorityn galleriasta, mulla on paljon vihaista sanottavaa ihmisistä jotka kuvaavat keikoilla joten en halua olla yksi heistä. Katselen kuitenkin mielelläni niitä muiden ottamia kuvia sitten myöhemmin...)
Emirates Stadiumin kävijäennätys meni kuulemma rikki tuolloin, enkä ihmettele. Minä ja M oltiin aika edessä, mä pyörin jossain kymmenennen ja viidennen (erittäin tiiviin) rivin paikkeilla, ja sieltä ei oikeasti tällainen hobitti nähnyt yhtään, miten paljon ihmisiä meidän takana oli. Mutta niitä oli näköjään paljon. Ja anteeksi Suomi, mutta fiilis täällä oli ihan erilainen kuin Suomen-keikoilla (tai Ruotsissa) - kaikki lauloivat mukana, kukaan ei käskenyt pitää turpaa kiinni, ja ymmärrän nyt paremmin kuin hyvin, miksi Green Day sanoo Lontoota lempikeikkapaikakseen (ja tätä kyseistä keikkaa parhaaksi ikinä *_____*).
Täytyy myöntää, etten ole hirveästi tuon uuden levytrilogian fani enkä nyt keikan jälkeenkään oikein jaksa niistä uusista biiseistä innostua (anteeksi o.o'), mutta en valita, kolmenkymmenen biisin ja lähemmäs kolmen tunnin settiin mahtui monenlaista. Billie Joe oli saanut vieroituksesta uutta virtaa ja oli tosi skarppina ja onnellisen oloisena nyt, kuten kaikki muutkin. Ja Trellä oli taas vihreät hiukset!
Mä en tällä kertaa vetänyt itkuisia fanityttökohtauksia edes Jesus of Suburbian aikana - kerta se on ensimmäinenkin! (Vai oonko tulossa vanhaksi o.o') Nyt oli enemmän sellainen juhlafiilis kaikilla, partyttiin vaan kunnolla ja pidettiin hauskaa, niin kuin BJ käskikin. Jäi hyvä mieli, sitten kun pääsin yli siitä että perinteinen viimeinen biisi oli vaihdettu. Viimeksi tämä shokki tuli Musen keikalla, mikä näitä bändejä nyt oikein riivaa? Loppubiisiä ei vaihdeta, guys. Ihmisten ilmeet oli ihania kun bändi rämpytteli Brutal Loven ja häippäisi lavalta, eikä tullutkaan enää takaisin vaikka miten odotettiin.
Mutta ihan mieletön päivä ja ilta siis. Vähän nyt harmittaa että en pääse greendayleimään Rock The Beachiinkin, mutta ensi kiertueella sitten kai näkyillään taas. Altistan teidät vain yhdelle keikkavideolle koska ne on aina ihan kamalaa katsottavaa jos ei itse ollut siellä. Tämä on ihan ok laatua, ja Waiting! Harvinainen livebiisi, jes :))
Seuraavaksi sitten juttua Sardiiniasta, kunhan vihdoin saan kuvat järjestykseen. Nyt on Lontoossakin onneksi taas kesäsää ja auringosta tulee lomafiilis vaikka teenkin töissä pitkää päivää.
Sedät jaksaa heilua (ja kamerat myös).
VastaaPoistaNäinpä :D Mutta sentään toi video oli HD!
Poista