Always move forward, going straight will get you nowhere

Monissa seuraamissani au pair -blogeissa on nyt uuden vuoden kunniaksi pohdittu tulevaisuudensuunnitelmia, joten päätin sitten minäkin kirjoitella asiasta, kun kuitenkin olen sitä päässäni pyöritellyt ja tulen jatkossakin pyörittelemään.

Tarkoituksenani olisi läheä ensi syksynä jatko-opiskelemaan, koska tuntuu, että se on tämän välivuoden jälkeen se asia joka veisi mua elämässä eteenpäin. Opiskeluun tai aloilleenasettumiseen ei ole mitään erityistä intoa, mutta tiedän että tuskin pelkällä lukiokoulutuksellakaan tulen pärjäämään, joten koulunpenkkiin on pakko palata. Opiskelupaikkana toivottavasti Helsinki, koska se tuntuu nyt olevan se paikka jossa haluan viettää seuraavat vuodet. Ei siksi, että tykkäisin Helsingistä kaupunkina tai Suomesta maana mitenkään erityisemmin, vaan siksi, että ne ihmiset joiden kanssa haluan viettää aikaani, ovat enimmäkseen sillä suunnalla.

Lontooseen paluu joulun jälkeen tuntui vielä Suomessa pahalta, mutta tänne päästyäni olen taas ollut ihan fiiliksissä. Viikonlopun vietin hostien vapaa-ajanasunnolla Essexissä mutaisilla niityillä kävellen ja naapureiden dinner partyissa istuen, maanantaina pyörin Islingtonissa ja olin onnellinen siitä että saan asua täällä, ja eilen tein pitkän kävelyn Hyde Parkissa ja söin lounasta Lidossa Serpentine-tekojärven rannalla ja olin taas ihan mielettömän onnellinen. (Siihen asti, että viereisen pöydän pikkupoika oksensi oman lounaansa melkein rakkaiden Conversejeni päälle. Jatkoin matkaa Knightsbridgeen.) Totuus on, että kaikista maailman paikoista Lontoo on se, joka on aina kiehtonut mua eniten ja jossa nyt viihdyn paremmin kuin missään milloinkaan. Jos rakkaat Suomi-ihmiseni olisivat täällä, en varmaan koskaan lähtisi. Mutta kun eivät ole.
Suuntana siis luultavasti koto-Suomi viimeistään syksyllä. Tietysti, jos en nyt pääse opiskelemaan niin luvassa on luultavasti lisää au pair -hommia koska Suomeen en aio jäädä välivuoseilemaan. Mutta pidetään peukkuja. Tämän au pair -duunin oli tarkoitus loppua toukokuun lopussa, mutta nyt on ollut puhetta että jäisin vielä kesäksi, mikä sääästäisi multa kesätyön etsimisen vaivat Helsingissä ja antaisi mulle lisäaikaa seikkailla Britanniassa. Onneksi, kun mua ei sinänsä täällä mihinkään tarvita, hostmum totesi vain että "olet niin kauan kuin haluat". Eli kattellaan :D Aupparoinnista sinänsä olen jo saanut ihan tarpeekseni, koska vaikka hostini ovat kivoja ja missään ei ole mitään valittamista, niin lastenhoitohommat alkavat vähän kyllästyttää, ja haikailen oman kämpän ja sen tuoman vapauden perään, vaikka tiedänkin, että joudun luultavasti seuraavaksi vaihtamaan tämän viktoriaanisen miljoonakämpän Keski-Lontoossa johonkin surulliseen soluasuntoon Helsingin perukoilla.

Blogger ei nyt anna ladata mun omia kuvia, joten kuva we♥it

Au pairiksi lähteminen on silti ollut ehkä paras koskaan tekemäni päätös ja vaikka tähän työhön liityy huonot puolensa, niin en silti tiedä miten mun asiat voisi olla yhtään paremmin. Lontoo on ihana, lontoolaiset on ihania, ja olen saanut täältä hyviä kavereita ja hyviä kokemuksia. Tuntuu vain, että mua revitään nyt kahtia, kun kaipaan Suomi-ihmisiä mutta en kuitenkaan haluaisi jättää Lontoota. Ja kyllähän mä au pairiksi lähtiessäni tiesin että tähän tämä menee, kaipailen ikuisesti moneen paikkaan yhtä aikaa, mutta sen kanssa kai pitää vain oppia elämään. Yritän nyt ottaa tämän kevään chillisti ja nauttia loppuajasta täällä, ja sitten katsoa, mihin tie siitä johtaa.

(Lyhyemmän tähtäimen suunnitelmissa olisi aktivoitua bloggaamisen suhteen. Postaus per viikko -tahtia yritän tästä lähtien pitää yllä!)