maanantai 13. elokuuta 2012

Lahjoja ja muita juttuja

Ensinnäkin jättikiitokset ja virtuaaliset fish&chipsit kaikille seuraajille ja kommentoijille - kiva että blogi kiinnostaa näinkin monia :) Bloggaamisessa on jotenkin jännästi enemmän järkeä, kun ei tunnu siltä että kirjoittaa vain itselleen.

Viikonloppu meni sukulaisia tavatessa, nyt on heipat sanottu isovanhemmille (ja luottokampaajalle). Yksi askel lähempänä lähtöä siis. Kaikki tutut ovat onneksi olleet kannustavia ja kivoja, kertaakaan ei ole tullut sellaista "miksi sä nyt au pairiksi lähdet, menee vuosi hukkaan" -tyylistä kommettia miltään suunnalta. Kävin tänään akvaariokaupassa hakemassa kalanruokaa ja sielläkin akvaariosetä toivotti hyvää matkaa ("pidähän lippu korkealla"), kun hyvin epäsuomalaiseen tapaan jäätiin small talkaamaan.

Viime viikolla vietettiin synttäreitäni, ja vaikka en olekaan mikään synttäri-ihminen, niin oli tosi kiva päivä. Käväistiin Lintsillä, missä sää oli hyvin brittiläinen (lue: kylmää, harmaata, tihkusateista), mutta kyllä siellä silti viihtyi. Rinkelin kyydistä kurkin kotikaupunkini maisemia korkeanpaikankammon vallassa ja tulin siihen tulokseen, että London Eye taitaa edelleen olla liian korkea minulle.

Ei se sää ihan noin synkkä ollut, kännykän kamera vain ei pysty parempaan.
Kuten aina, parasta synttäreissä oli kuitenkin lahjat! Sain ihan mahtavan selviytymispaketin Englantia varten.

Rakastan tätä :3
Sisältä löytyi kaikkea mitä ulkosuomalainen voi tarvita, Fazerin sinisestä Nokian 3310:iin ja ruisleivästä salmariin. Hihittelen vieläkin - tosin hymy saattaa hyytyä siinä vaiheessa kun viimeinen ruisleivän pala on syöty ja suklaasta enää ihanat Suomen-siniset kääreet jäljellä. Onneksi 3310 sentään on ikuinen!

Vanhemmilta sain lahjaksi rahat matkalaukkuun, jonka sitten vihdoinkin kävin hakemassa. Kyseessä on tommoinen ruumisarkun kokoinen, sitruunankeltainen kapistus, jonne laukkumyyjän naureskeluista huolimatta on tosiaan tarkoitus mahduttaa kaikki tavarani.

Tätäkin rakastan.
Ajan pikkuhiljaa tajuta, että Suomi-aikaa on jäljellä tosi rajallisesti (21 yötä!!), ja tekemistä on vielä hirveästi. Netistä tilatut kengät lähti tänään postin mukana takaisin Brittein saarille, kun olivat lähettäneet mulle väärän koon. Ja saattaa oikeasti käydä niin, että mä ehdin Englantiin ennen kuin uusi kenkäpari saapuu Suomeen. Kuvallinen henkilökorttikin on ollut to do -listalla, ja siinäkin menee pari viikkoa... Mihin se aika oikein katoaa?

16 kommenttia:

  1. Hei onneksi olkoon synttäreiden johdosta! :) Ihana tuo sun matkalaukku! niin pirtee. Itsekin päädyin kesän alussa ostamaan kirkkaan keltaisen matkalaukun, mutta sun on kyllä hienompi! Mistä sun kaverit oli 3310:n löytäny? O.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits :) Ja eiköhän sun matkalaukku oo myös hieno :D 3310 oli vielä kaverilla säästössä varapuhelimena, laturikin oli tallessa joten saan siitä täydellisen kakkospuhelimen Lontooseen :D ja matopeliä pääsee taas pelaamaan.

      Poista
    2. Kyllähän se hieno on, en mä sitä, mut sun on hienompi! :D Oi matopeli<3 Sitä on eniten ikävä vanhoista nokialaisista :D

      Poista
    3. Hahah :D joo matopeliä oon ikävöinyt, se on paras <3

      Poista
  2. Hei!! löysin sun blogisi, kun googlasin "au pairit lontoossa". Sattumoisin olen itsekin menossa lontooseen au pairiksi, päivää myöhemmin kuin sinä, eli 4pv. Tuntuu jotenkin hirveän turvalliselta lukea sun postauksia, kun ryömin itse samanlaisissa fiiliksissä! Toivottavasti jatkat kirjoittelua, niin voin käydä täältä lukemassa miten sun arki on alkanut rullaamaan siellä sitten. Itse olen niin ristiriitaisissa tunteissa, tavattoman innostunut, mutta huolestunut ja jännittynyt samaan aikaan! -Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heei! Kiva tietää että blogi löytyy googlenkin kautta, jos tänne vaikka eksyisi enemmänkin lontoolaisaupaireja. Mihin päin Lontoota sä oot menossa (jos saa kysyä)?
      Hyvä jos mun blogista on apua, tarkoitus on kirjoittaa mahdollisimman usein sittenkin, kun oon Englannissa :) Ja hyvä myös kuulla, että säkin oot samanlaisissa fiiliksissä - hypin kohta seinille kun jännittää niin paljon, sekä hyvässä että pahassa :D

      Poista
  3. Tietty saa kysyä! Meen luoteis-Lontooseen Hampsteadin suuntaan. Minnepäin sä? Taisit sen tuolla alhaalla mainitakin itseasiassa... Tais olla ihan kantakaupungissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meen Islingtoniin, joka ei itse asiassa kauhean kaukana Hampsteadista ole. Vähän lähempänä keskustaa - riippuu vähän ihmisestä, laskeeko sen sitten keskustaan kuuluvaksi vai ei :D

      Poista
  4. Heei! Kiitti blogista! =) iteki löysin tän googlen kautta. Aupairiksi oon kans menossa Greenwichiin ja 4.9 lähtee kone kohti Lontoota.... iiks :D

    -Mepa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hejj Mepa :)) Jännä miten moni on lähdössä just tolla samalla viikolla! Onnea sullekin matkaan :) Ja kun samalle suunnalle ollaan kuitenkin menossa, niin ei tiedä jos joskus tavataankin.

      Poista
  5. Voi mikä ihana matkalaukku sulla :) Kiva lukea jonkun muunkin matkajännityksestä! Ps. Kiitos, olit mun blogin eka kommentoija ;D

    VastaaPoista
  6. Islington kuullostaa erittäin hyvältä. :-) Ootko aino muuten liittynyt millekään au pair sivustolle, esim meetaupairs.net? Mun mielestä ihan kätevä paikka tutustua ihmisiin. saada vähän vertaistukea haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo odotan innolla et pääsen tutustumaan uusiin kotikulmiin :)
      Oon pyöriny tuolla uudella suomalaisten auppareiden foorumilla http://aupparit.keskustelu.info mutta toi meetaupairs vaikuttaa kans hyvältä, kiitos vinkistä!

      Poista
  7. Aaah, toi laukku!! Rakastan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin rakastan! Toi ainakin erottuu muiden laukkujen seasta :D

      Poista