torstai 2. elokuuta 2012

Intro

Moi kaikki, ja tervetuloa au pair- sekä Lontoo-aiheisen blogini pariin. Blogin tarkoituksena on toimia päiväkirjana minulle ja infona Suomeen jääville tutuille - ja tuntemattomille myös, itse olen ainakin tykännyt stalkkia ihmisten au pair -blogeja.

Blogin ja bloggaajan taustoista sen verran, että olen siis lähdössä syyskuun alussa Lontooseen au pairiksi, töitä on siellä tarjolla ainakin yhdeksäksi kuukaudeksi. Olen haaveillut Briteissä asumisesta vaikka kuinka pitkään, joten kun nyt keväällä kirjoitin ylioppilaaksi, Plan A oli - vastoin oponi tahtoa - lähteä aupparoimaan opiskelun sijaan. Viisihenkinen lontoolaisperhe löytyi Au Pair Worldista toukokuun lopulla ja nyt vihdoinkin lähtöön on enää kuukausi aikaa.

Tervetuloa siis mukaan tälle blogiseikkailulle (ette muuten arvaa miten vaikeaa tätä Bloggeria on käyttää), jättäkää ihmeessä kommenttia ja liittykää lukijaksi ja silleen. Tässä on vielä havainnollistava kuva siitä, mihin oikein olen menossa. Kyseessä on Islingtonin alue melkein Lontoon keskustassa - kelpaa!

12 kommenttia:

  1. Alan ehdottomasti lukemaan blogiasi! :) Olen aina pitänyt brittiläisestä kulttuurista ja kuvitellut asuvani Lontoossa. Keväällä on tarkoitus kirjoittaa ylioppilaaksi ja pohdinnassa on au pairiksi lähteminen Englantiin (mieluiten Lontooseen). Olen vielä melko epävarma suunnitelmineni, mutta on mukava lukea jonkun blogia joka on uskaltanut lähteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kommentti :) Mulla oli vuosi sitten ihan sama tilanne, haaveilin au pairiudesta mutta en ollut ihan varma uskallanko/kannattaako kuitenkaan lähteä. Au pair -aiheisten blogien lukemisesta oli itselleni tosi suuri apu omien suunnitelmien tekemisessä, joten tervetuloa, toivottavasti tästä blogista on jotain hyötyä!

      Poista
  2. Hei! Päätin itsekin ilmottautua lukijaksi. Itsellä olisi myös alkamassa aupair-homma noin viikkoa myöhemmin kuin sulla, mutta erona se, että menen amerikkaan. On mielenkiintosta lukea muidenkin kokemuksia ja tietää miten sujuu :)

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa :)) Sä oletkin sitten lähdössä vähän kauemmaksi, siistiä! Liityin myös lukemaan sun blogia, kiva tosiaan lukea muiden au pairien kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ajattelin lähtee sit kunnolla, kun kerran lähden :D Mietin kyllä aluks brittejä myös, mutta päädyin lähteen USAan :) Jee sain lukijan! :D

      Poista
  4. Toi on oikea asenne :D Ja Kalifornian aurinko on varmaan aika jees, Englannissa auringonpaistetta tuskin kauheasti tulee ihailtua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sielä on kuulemma suomen kesän kaltanen ilma ympäri vuoden, että ei onneks hirveen kuuma :D Toivottavasti sul menee vuosi hyvin!

      Poista
    2. Jep, samaa toivon sulle! :)

      Poista
  5. Kyllä, lukijalistalle liityn minäkin :---) Oon nimittäin myös lähdössä au paireilemaan syyskuussa, Edinburghiin tosin. Tsemppiä kaikkeen!

    VastaaPoista
  6. Woo :) kiva että näin moni tuleva auppari on löytänyt tiensä tänne blogiin. Paljon tsemppiä sullekin!

    VastaaPoista
  7. saat kyllä lukijan ! (: MINÄ KIINNOSTUIN. tosiaan, itse oon myös pyrkimässä ehkä au pairiksi lukuvuodeksi 2013-2014 englantiin, tod.näk. lontooseen tai sen lähelle. en oo yhtään maaseututyyppi, rakastan suuria kaupunkeja. XD

    VastaaPoista
  8. Tervetuloa :) Mäkin olen ehdottomasti enemmän kaupunki-ihminen, mutta onhan tuo Englannin maaseutukin niin superkaunis ettei sielläkään haittaa välillä käydä...

    VastaaPoista