Big plans and leaving friends and a westbound sign

Lyhyttä info-/höpinäpostausta nyt, oon Turussa koiravahtina ja kun tuo koira jumittui terassille kyyläämään naapurin kissaa (jota ei siis kyllä näy missään), niin voisin vähän päivitellä kuulumisia. Varoituksena kuitenkin, että kirjoitan tätä kännykkäni Blogger-sovelluksella, joten lopputuloksesta ei ole mitään takuita.

Lähtöön on nyt enää 12 yötä, mutta onneksi lähtövalmistelutkin alkavat olla hyvällä mallilla. Matkavakuutusjutuista kävin juttelemassa eilen, täytyy nyt vielä miettiä tuota. (Jos jollain on hyviä vinkkejä vakuutuksen suhteen, bring it.) Seuraavaksi pitäisi käydä vaatekaappini läpi, heittää matkalaukkuun ne vaatteet jotka lähtevät mukaan ja energiajakeeseen ne jotka eivät. Mulla on koko ajan sellainen fiilis että oon ihan varmasti unohtanut jotain tärkeetä, mutta lentolippu on, passi on, työsoppari on,  matkalaukku on, en kai mä muuta tarvitse.

(Koira halusi sisään terassilta ja sitten piti vähän leikkiä jalkapallo-possu-hybridillä. Oon ongelmissa sitten Englannissa kun mulla on kaksi söpöä hauvaa joille en tietenkään pysty sanomaan ei.)

Ajattelin tässä myöskin listata vähän niitä asioita, joiden takia au pairiksi lähden ja joita aupparoinnilta odotan:

-Brittiaksentti! Vaikken itse täydellistä aksenttia saisikaan, niin ainakin kaikken muiden ihanaa puhetta voin tyytyväisenä kuunnella. Kielitaidon kohenemista muutenkin odotan, vaikka englantini onkin jo aika hyvällä mallilla. Erityisesti suullinen anti on välillä aika jäistä, mutta siihen varmasti tulee nyt muutos.

-Lontoo! Tarvitseeko tätä edes sen kummemmin selittää. Lontoo on Lontoo.

-Englannin maaseutu! Host-perheellä on toinen kämppä maalla Essexissä ja odotan innolla sinnekin pääsemistä. Täytyy hankkia jostain tweed-puku että voin sitten reippaana ja englantilaisena ulkoiluttaa koiria nummilla, paitsi jos Essexissä ei ole nummia.

-Host-perhe! Tämä on ehkä itsestäänselvyys, mutta mainitaan nyt sekin, että odotan ja samalla jännitän hostieni tapaamista kovasti. Uskon, että tullaan hyvin toimeen ja vaikken heistä nyt ihan kakkosperhettä saisikaan, niin ainakin mukavan työnantajan :)

-Uudet kaverit! Ja muutkin kontaktit. Olen viimeksi muuttanut viisivuotiaana, joten ympäristön ja kaveripiirin vaihdoksesta ei hirveästi ole kokemusta. Tavoitteenani olisi kaveroitua myös paikallisten kanssa, mutta katsotaan miten käy. Aika usein aupparit kai päätyvät hengaamaan vain omissa au pair -piireissään. Sekin on ok.

-Keikat, musikaalit, musiikkijutut! Enää ei tarvitse istua kotona itkemässä sitä ettei mikään bändi koskaan tule Suomeen. Lempibändini on tosin juuri tällä hetkellä Lontoossa valmistelemassa huomista superjännää ja hienoa yllätyskeikkaa jonne minä en pääse, joten vielä toistaiseksi saan itkeä. ;________;

-Shoppailu! Tätä sekä odotan että en odota - Lontoosta saa suomalaisnäkökulmasta ihan kaikkea, mikä voi muodostua myöskin ongelmaksi. Ohoho. Hei hei palkka.

-Museot! Ja muut nähtävyydet myöskin. Paljon on vielä näkemättä ja tutuissa paikoissa voi aina käydä uudelleen. Turistina museoissa ravaaminen on väsyttävää puuhaa kun saman päivän aikana pitää ehtiä viiteenkymmeneen eri paikkaan, mutta nyt mulla on/tulee olemaan riittävästi aikaa siihen, että pyörin museoissa ihan kaikessa rauhassa.

-Kotiutuminen! Tätä odotan tietysti kaikkein eniten. Sitä, että voin kutsua Brittejä kodiksi, sitä että elämään tulee rutiineja, sitä että näen sekä Lontoon hyvät että huonot puolet ja opin niiden kanssa elämään.

Jätän sovinnolla tuosta listalta pois mun tulevien aviopuolisoiden (ehdokkaina lähinnä isäni ikäisiä brittinäyttelijöitä because of reasons) metsästämisen ja muut jännät, koska niin on ehkä parempi. Kerron sitten, kun metsästys tuottaa tulosta.

Hyvää tiistaipäivän jatkoa kaikille, mä taidan lähteä pitämään futistreenejä tuolle karvakasalle. Ja pahoittelut siitä ettei tässä ole mitään hauskoja kuvia, kännykällä en lähde sellaisia yrittämään. (Yritin julkaista tätä ja Blogger kehtasi kysyä "Are you sure?" No en ole, tuntuu että tästä tuli aika sekava postaus. Pahoittelut myös siitä :D)