perjantai 14. kesäkuuta 2013

I'm hella positive for real, I'm all good

Olin eilen illalla Camdenissa pubissa istumassa ruotsalaisen A:n kanssa. A oli ensimmäinen aupair jonka tapasin tänne tultuani, ja vaikka meistä ei mitään bestiksiä tullut, niin nähdään silti aina tunnollisesti parin kuukauden välein ja vaihdetaan kuulumisia. A:kin on nyt päättänyt jäädä tänne, tuntuu että olen kohta ainoa, jonka aupairvuosi tosiaan jää vain yhdeksi vuodeksi. Surin taas lähtemistäni ja puhuttiin siitä, mikä Lontoosta oikein tekee niin ihanan. Minun vastaukseni oli, että täällä on aina tekemistä ja jotenkin on asioiden keskipisteessä ihan eri tavalla kuin Helsingissä (vannon, että jonain päivänä lakkaan mollaamasta Helsinkiä joka toisessa lauseessa, mutta se päivä ei ole vielä.) Tykkään siitä.

Tänään aloitin päivän yrittämällä säätää vielä Pride-vuoroani siinä onnistumatta - vaikka Orlandokin hiipi avuksi. Mut tulee siis näillä näkymin löytämään Trafalgar Squarelta puolestapäivästä iltaan asti, pyörin siellä komentamassa jengiä ja luultavasti eksyttämässä turisteja mun epämääräisellä Lontoon-tuntemuksella.


Aamun töiden jälkeen suuntasin harmaata ja kylmää säätä uhmaten kaupungille seikkailemaan. H oli taas kulttuurikaverina, joten ensin suunnattiin Westminster Cathedralille Victorian aseman liepeille. Olin joskus kulkenut siitä ohi ja ihmetellyt sitä, nyt siis paljastui että kyseessä on ilmeisesti tärkeäkin katolinen kirkko.

 

Ulkoa se oli vähän omituinen, kirkon ja rautatieaseman yhdistelmän näköinen - St Pancrasin asemassa on jotain samaa fiilistä. Sisällä oli samalla tavalla yhdistelmä kultaisina kimaltavia Jeesuskoristeita ja paljaita tiiliholvikaaria, jotka näyttivät joltain metrotunnelin mustuneelta sisäpuolelta, isommilta vain. Tulipahan käytyä, Westminster Abbey kuitenkin pitää asemansa mun lempikirkkona.

Kirkkoreissun jälkeen hypättiin taas metroon ja huristettiin South Kensingtoniin Victoria&Albert-museoon. David Bowie -näyttelyyn oli hirvittävät jonot, ei yllätyksiä siellä, mutta käytiin Tudor-näyttelyssä, josta löytyi monenlaista tavaraa, muun muassa delfiinipatsas, joka näytti ihan ahvenelta, ja William Shakespearen First Folio, tärkeä opus wannabe-filologille. (Westminster Cathedralissa sytyteltiin kynttilöitä mun pääsykoeonneksi, saa nähdä oliko siitä apua.)


Lounas syötiin libanonilaisessa Le Comptoirissa, ja nälissämme syötiin kaikki ennen kuin ehdin ottaa kameraa esiin. Hyvää oli (hummusta, hummusta kaikkialla *___*), ja tykkäsin paikan tunnelmasta hirveästi.


Sitten olikin taas aika rynnätä nuorimman pojan koululle, ja viime viikolla alkaneen Poirotin 13. tuotantokauden inspiroimana nappasin vihdoin kuvan tuosta pojun koulun vieressä olevasta talosta, joka esiintyy siis tärkeässä tv-roolissa Poirotin kotitalona. Wooo!

Kotona ihmettelin vielä kännykkääni, jonka uusin temppu on sähköpostien väliaikainen kadottaminen ja hymyilevän auringon tarjoaminen viestien tilalle?


Hyvää päivänjatkoa, juu. Mulla oli kyllä postia, mutta ei varmaan mitään tärkeää. Tuo aurinko on vielä niin kirsikka kakun päälle, se ei hirveästi naurata siinä vaiheessa kun en pääse sähköposteihini käsiksi. Tai naurattaa vähän, koska mitä ihmettä :D

Tämmöisiä siis täällä, huomenaamulla suuntana Cambridge ja ensi viikon missio olisi päättää suomeenlähtöpäivä ja varata ne lennot vihdoinkin. Postaustoiveita saa heittää, viimeiset mahdollisuudet sen suhteen alkaa olla käsillä!

4 kommenttia:

  1. Lontoo <3 <3 <3 <3
    Se on mun lempikaupunki 4-ever :) <3
    Helsinki on tosi pieni kyllä verrattuna Lontooseen tai Pariisiin :( Helsinki on kivoimmillaan keväällä ja kesällä, nyt täällä oikeesti viihtyy :) Mutta syksyllä ja talvella haluun vaan pois täältä!!! :( Silloon tulee kulutettua kaikki aika lukemalla ulkosuomalaisten blogeja, wikipediaa ja selailemalla Google Maps:ia. :D
    Haluaa muuttaa Britteihin :) :) :)
    Muistan vieläkin kuinka itkin monta päivää ekan Englannin reissun jälkeen. Tuolloin mm. Salisbury, Winchester ja Bath veivät sydämeni :)
    Hei, käypä muuten ainakin katsomassa Salisbury, jos ehdit. Stonehenge on lähellä :)
    http://www.visitwiltshire.co.uk/explore/salisbury-and-surroundings
    http://www.salisburycathedral.org.uk/
    Tee ainakin Cambridgesta postaus. :)Sellainen postaus olisi kanssa kiva, jossa kertoisit LOontoon Tubesta. Olen ihan hulluna Undergroundiin. :) :D Ne seinät on niin ihanan värikkäitä. :)
    Hampshiressa, New Forestin alueella on myös sellainen ihana pikku kylä, kuin Beaulieu, jonne kannattaa ehdottomasti mennä :)P:S Siellä automuseossa on muuten esillä Harry Potter - elokuvissa käytetty Ford Anglia
    http://www.beaulieu.co.uk/
    Sori toi romaani :D
    Tänne on aina vaan niin kiva tulla ihquttaa Ison Britannian ja Lontoon ihanuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoo on ihan paras, eihän tähän voi olla rakastumatta :)
      Kiitos vinkeistä - Salisbury ainakin kuulostaisi tosi ihanalta mutta katotaan nyt onko mulla ainaa enää :/ Cambridgesta tulee tosiaan postausta kunhan pääsen sinne ja takaisin! Ja Tube on mullekin rakkaus, täytyy katsoa jos keksisin siitä jotain kirjoiteltavaa.

      Kiitos romaanista, tänne saa aina tulla fanittamaan Lontoota! :D

      Poista
  2. Lontoo on paras <3 Salisburyyn menee junalla (kai) joku 2 tuntia Lontoosta. Aion muuttaa sinne kun olen vanha kurttuinen mummo ja eläkkeellä. Jos en pääse lukion jälkeen minnekään opiskelemaan,silloin tulen vuodeksi Britteihin au-pairiksi tai töihin. Iso-Britannia on lempimaani. <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aupaireilua voin oman kokemuksen perusteella suositella kyllä :) Iso-Britannia on paras.

      Poista