keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Brighton ja kävelyä

Jatketaan huippuviikonloppu-sarjaa: maanantai oli Briteissä bank holiday joten reissattiin H:n kanssa Brightoniin kolmeksi päiväksi Equality Walkin ja lomailun merkeissä. Superhuippuviikonloppuhan siitä taas tuli...

Koska ollaan köyhiä, matkustettiin Brightoniin bussilla (meno-paluu maksoi kympin, ei paha) ja majoitus hoitui Couchsurfingin kautta. Oon jo monta vuotta halunnut sohvasurffata, mutta nyt vasta uskalsin kun H on surffaillut ennenkin, ja on lisäksi mua vähän vanhempi ja vastuullisempi (hah). Ja meillä kävi ihan mieletön tuuri, koska meidän surffausisäntä J, kolmen kämppiksensä kera, oli paras host mitä toivoa voi ja teki meidän viikonlopusta ihan mahtavan. Meidän kanssa yöpyi kolme muutakin couchsurferia, joista kaksi sattui olemaan myös au paireja, joten talo oli täynnä ja tunnelma korkealla.

Lauantaiaamu sujui sateessa ja kamalassa merituulessa harhaillen ja miettien että miksi edes tultiin Brightoniin, mutta sää onneksi parani siitä ja J vei meidät aupairit turistikierrokselle ympäri yhtäkkisen aurinkoista Brightonia. Mulla ei ollut kameraa mukana, mutta K:n kännykästä löytyi tämä. Minä, H, couchsurfig-hosti J ja itävaltalaisaupparit M ja K suomalaisen paitainstallaation edessä. Hyvä Suomi!


Illalla laitettiin ruokaa ja hengailtiin J:n kotona sen kämppisten kanssa. Oli ihanaa, että meidän aupairien kokkailuja ja siivoamista arvostettiin melkein kyynel silmässä - neljän nuoren miehen opiskelijakämppä oli aikamoisessa kontrastissa meidän hostperheiden siivous- ja muuta henkilökuntaa viliseviin miljoonataloihin, joten tehtiin parhaamme. Myöhemmin lähdettiin vielä pubi- ja klubikierrokselle Brightonin keskustaan, käytiin uimassa keskellä yötä ja tultiin lopulta taksilla kotiin koska J:n asunto on käytännössä pystysuoran vuorenrinteen päällä eikä siinä vaiheessa kenenkään tehnyt hirveästi mieli lähteä kiipeilemään.

Sunnuntaina vuorossa oli sitten kauan odotettu Equality Walk - muut jäivät vielä nukkumaan mutta minä ja H urhoollisesti suunnattiin keskustaan. Aurinko paistoi onneksi melkein pilvettömältä taivaalta ja ilma oli ihan kesäisen lämmin, joten lyhyet yöunet ei hirveästi haitanneet.

 

Päivä alkoi rekisteröitymisellä - saatiin rumaakin rumemmat liila-oranssit teepaidat </3 - ja piknikillä Brighton Pavilionin nurkilla. Mikäs siinä oli ollessa, tuo puisto oli palmuineen ja aurinkoineen ja palatseineen ihan kuin ulkomailla. Minä ja H oltiin paikalla vähän etuajassa ja luultiin, että jouduttaisiin kävelemään melkein yksiksemme, mutta osallistujia pyörähtikin paikalle reilut 800, joten seuraa riitti.

Kävelyn kävi avaamassa itse Brightonin kaupunginjohtaja, joka oli keltaisissa pilottiaurinkolaiseissaan ja kalapuikkoviiksissään kyllä niin brightonilaisen näköinen kuin voi olla. :D Kävelyreitti kiersi ensin rannasta sisämaahan ja hirveitä ylämäkiä ylös, sitten takaisin mäkeä alas ja rantaan.


Vapaaehtoiset sai hienot paidat, me saatiin rumat :( Ikuinen katkeruus

Brighton Wheel ja taloja

Brighton Pier, hehkeä kävelijä muotipaitoineen, ja Brighton Wheel
Maalissa odotti mitali ja ilmaiset kaljat (päivän toinen pettymys, missä mun ginitonikit </3) ja hengattiin siinä rantapubissa kunnes meidän couchsurfing-kamut saivat raahauduttua paikalle, ja siirryttiin vähän eri kohtaa rantaa istuskelemaan ja taidekuvailemaan.


Ilta päättyi lautapeleihin rantakadun varrella sijaitsevassa opiskelijakommuunissa, josta löytyi lisää sohvasurffareita - ja jonkun ruotsalaisopiskelijan Muumi-mukeja! Muut lähtivät vielä myöhemmin bilettämään, mutta minä ja H väsyttiin päivän urheiluista ja mentiin kiltisti kotiin nukkumaan.

Maanantaina viivyteltiin lähtöä, hengattiin J:n kämpillä koko porukka ja surtiin (surettiin? surusteltiin?) viikonlopun loppumista. Lopulta oli kuitenkin pakko lähteä, että ehdittiin käydä vielä löytötavaratoimistossa hakemassa H:n lauantaiyönä kadottamat tavarat (semmoinen ilta se...) ja syödä jätskit rannalla. Ihan mielettömät lomatunnelmat!



Kaiken kaikkiaan viikonlopusta jäi lämmin olo, sekä sään että ihanien ihmisten takia. Poltin käsivarteni kun en tajunnut laittaa aurinkorasvaa, sain ensimmäistä kertaa elämässäni mitalin jostain (joo, ihan oikeasti), opin taas kerran että maailma on täynnä mahtavia ihmisiä ja vietin ihan uskomattoman hienon viikonlopun, jonka jälkeen oli vähän vaikea palata Lontooseen töiden pariin.

P.S. Mun Equality Walk -sponsorisivu on edelleen auki, joten vielä ehtii lahjoittaa! Rahat menevät siis Stonewallin koulukiusaamisen vastaiseen kampanjaan ja kahdeksan euroa edelleen puuttuu mun henkilökohtaisesta tavoitteesta - joka oli siis huimat 20e. Kaksi ihmistä on tähän mennessä sponsoroinut, ootte surullista porukkaa hei. :D Antakaa se kahden euron vähimmäissumma edes siksi, että mulla oli ihan mahtava päivä ja sain siitä tosi positiivisen ja unohtumattoman kokemuksen. Vaikka käveltiinkin vakavan asian puolesta, osallistujien ja ohikulkijoidenkin positiivinen asenne jätti tosi hyvän mielen ja teki syvän vaikutuksen. Oli kyllä kamalaa kuulla ihmisten kiusaamisjuttuja ja nähdä viiltelyarvet niiden ranteissa ja nilkoissa, mutta parempaa, turvallisempaa ja tasa-arvoisempaa maailmaa kohti tässä ollaan menossa - ja Equality Walk ja mun tipsuttelu ympäri Brightonia rumassa paidassa ehkä auttoi siinä edes vähän.

Näihin syvällisiin tunnelmiin jäämme tällä kertaa. Mulla on hirveä kasa luonnoksia odottamassa loppusilausta ja julkaisua, joten nyt ei blogihiljaisuuksia pitäisi vähään aikaan olla edessä!

2 kommenttia:

  1. "palmuineen ja aurinkoineen ja palatseineen ihan kuin ulkomailla".

    Sähän oot! #Ootniinbritti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, no mut lämpimässä rantalomaulkomaassa en oo :D Ja tietysti myös #oonniinbritti

      Poista