There and back again

Anteeksi pieni blogihiljaisuus - ensimmäiset puolitoista viikkoa Suomessa on olleet kiireisiä ja blogin suhteen epäinspiroituneita. Lupasin kuitenkin itselleni että kirjoittaisin vielä yhteenvetopostauksen, joten tässä tulee. Oon aloittanut ja hylännyt postausluonnoksia pitkin viikkoa, ehkä tämä nyt onnistuu vähän paremmin kuin edeltäjänsä.

Tältä on siis viime aikoina mun elämä näyttänyt. Pakkasin viime maanantaina kamani (kaikki tärkeä mahtui laukkuihin ja ylipainoakin tuli vain viisi kiloa!) ja Heathrowlla täydelliset viimeiset heipat vilkutti kolmosterminaaliin Doctor Whon 50-vuotispäivää juhlistamaan tuotu dalek. Sen jälkeen olen pyörinyt Helsingissä ja Tamperekin on ehditty käydä tsekkaamassa, koska Vapriikin Kiina-aiheinen näyttely oli täydellistä valmistautumista loppuvuoden Pekingin-matkaa varten. Paljon on metsää ja järveä täällä Suomessa :D

Mitkä sitten ovat lopulliset fiilikset au pair -vuodesta? No, niin hyvät että jos joku antaisi mulle mahdollisuuden palata tutulle kotikadulle Islingtoniin niin melkein pudottaisin kaiken ja lähtisin. Melkein. Koska rakastuin Lontooseen, rakastuin niihin ihmisiin siellä, rakastuin siihen rentoon ja onnelliseen ihmiseen joka itse olin Lontoossa ja joka näyttäisi suurelta osin myös jääneen sinne. Elämä oli helppoa, töitä vähän, rahaa riittävästi (vaikka yleensä sunnuntaihin mennessä kaivelinkin viisipennisiä laukun pohjalta ja laskeskelin, onko enää varaa edes yhteen lähi-Starbucksin teekupilliseen). Hostperheitä on ihan laidasta laitaan, mutta mulla kävi tuuri enkä kaikesta huolimatta olisi voinut paljon parempaa perhettä mistään löytää. En kuitenkaan jäänyt toiseksi vuodeksi enkä tosissani koskaan edes harkinnut sitä, monestakin syystä. Hostlapset alkoivat hermostuttaa, koska vaikka jotkut asiat helpottuivat ajan kanssa kun lasten kanssa tuli läheisemmät välit, niin oli ne niin hemmoteltuja ja avuttomia että pidemmän päälle alkoi oikeasti pää hajota. Kaipasin myös sitä, ettei tarvitse asua työnantajan kanssa saman katon alla, ja että työn ja kodin välillä on kunnollinen ero - au pairina helposti joutuu lauantaiaamuna aamiaisen ohessa pelaamaan ja leikkimään lasten ja koirien kanssa, ja vapaailta on oikeastaan vapaailta vain, jos lähtee ulos tai lukittautuu epäsosiaalisena omaan huoneeseen.

Tietysti kaipasin myös Suomesta kavereita ja perhettä ja tuttuja asioita ja kun opiskelupaikkakin varmistui niin tuntui oikealta ratkaisulta palata tänne. Olen mä sitä katunut ja miettinyt järkevästi ja katunut taas ja kaipasin Lontoota jo ennen kuin sieltä edes lähdin, mutta kyllä tässä mökillä pötkötellessä alkaa taas näyttää elämä ihan hyvältä. Vielä on kesää jäljellä ja silleen, ja kivoja juttuja edessä. Ja syksylläkin, vaikka vähän tietysti laiskottaa kun on tottunut siihen että hostäiti hoitaa kaiken ja tilaa ruuat kotiin, ja nyt pitäisi yhtäkkiä osata maksaa omat laskut ja vuokrat ja käydä itse ruokakaupassa. Hui.

Bloggailun jatkamisen suhteen on nyt vähän innostus nollassa, kun Piccadilly Circus on vaihtunut Steissiin ja kaikki on tuttua ja vähän tylsää, mutta kai mä sen uuden blogin jossain vaiheessa pullautan esiin. Nyt vietän kuitenkin suomalaisen kesäloman salmiakkijätskin ja kotimaanmatkailun merkeissä ja yritän saada paperihommat syksyä varten järjestykseen.

Kiitos vielä kaikille blogia seuranneille, olette ihania! Blogi on ollut hyvä syy opetella pitämään kameraa mukana, ja syy kirjoitella kuulumisia ja fiiliksiä jonnekin kun muuten se olisi varmaan päässyt unohtumaan. Mulla on myös aika mad skills kuvanmuokkauksen suhteen nyt, osaan jopa koostaa tuollaisia hienoja kollaaseja kuin postauksen alussa :D Kaiken kaikkiaan tämä on ollut ihan mahtava kokemus, niin Lontoon-seikkailujen kuin kuvanmuokkaustenkin suhteen, ja on ollut kiva jakaa se teidän kaikkien kanssa.
Laters! x